sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Rakkaus kuuluu kaikille - Seksuaalisuudesta riippumatta


En ole ikinä ymmärtänyt sitä, enkä tule ikinä ymmärtämään, miksi maailmassa on niin paljon ihmisiä, jotka "vihaa" tai tuomitsee homo- ja lesboseksuaalit, bi:t, transsukupuoliset ym. vähemmistöihin kuuluvat ihmiset.

Minut kasvatettiin lapsena jo siihen, että ihmistä ei saa väheksyä sukupuolen, seksuaalisen suuntautumisen, ihon värin, kehitysvammaisuuden jne. takia. Kaikki me tässä maailmassa olemme tasavertaisia. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä että kaikkea tulisi hyväksyä. Minulta ei löydy minkäänlaista sympatiaa pedofiileja, raiskaajia, eläimiinsekaantujia, murhaajia tmv. kohtaan. Niin kauan kun kukaan ei satuta minua tai toista, niin minulla ei ole mitään syytä tuomita tai pitää vähempiarvoisena.

Mistä sitten fobiat johtuu? Mitkä asiat ovat niiden taustalla?

Monilla on varmasti väärää tietoa asioista ja ennakkoluuloja, joita aiheuttaa esimerkiksi televisio. Televisiossa näytettävät homoseksuaalit ovat yleensä hyvin naisellisia ja lesbot miehekkäitä. Tämä ei kuitenkaan päde läheskään kaikkiin. Olen tavannut paljon elämäni aikana homomiehiä jotka saattavat olla hyvinkin miehekkäitä ja päinvastoin naisellisia lesboja. Tai sitten jotkut ihmiset ei yksinkertaisesti tiedä asioiden oikeita laitoja, varsinkin lapset ja teini-ikäiset, joiden keskuudessa "vitun homo"- sana on lause, jota käyttää muutkin kaverit. Ja jos joku porukassa uskaltaa olla eri mieltä, saattaa se itse joutua syrjityksi. Varsinkin yläasteella ympäristö on erittäin raadollinen. Porukkaan halutaan kuulua, keinolla millä hyvänsä.

Perinteet ja vanhanaikaiset asenteet ovat myös yksi syy syrjimiselle. Vielä muutamia kymmeniä vuosia sitten homoseksuaalisuus on luokiteltu sairaudeksi. Niiltä ajoilta monille isovanhemmille ja vanhemmille on jäänyt päälle se asenne että se on edelleen sairasta ja sitä sanomaa jatketaan sukupolvelta toiselle.
Onneksi kuitenkin nykypäivänä suvaitsevaisuudessa ollaan menty parempaan suuntaan, eikä homoseksuaalisuus ole enää niin suuri tabu, mitä se on joskus ollut.

Uskonto on myös yksi tekijä taustalla. Kun kysytään syytä fobialle, kuulee paljon sanottavan että "raamatussa ei hyväksytä homoseksuaalisuutta" jne. Monesti näin ajattelevat menevät kuitenkin hiljaiseksi, kun niille sanotaan että "Jos kerran Jumala loi heteroseksuaalit, niin kyllä se myös loi homot ja lesbotkin. Ja toisekseen homoseksuaalisuutta esiintyy eläimissäkin". Homofobiaa tosin esiintyy vain yhdessä lajissa: "Ihmisissä".

Olen käynyt monia mielenkiintoisia keskusteluja ihmisten kanssa seksuaalisuudesta. 
Tässä muutama lyhyt esimerkki niistä.

Minä: "Mitä mieltä olet homoseksuaaleista?"
Vieras mies vastaa: "Hyväksyn, kunhan pitävät näppinsä erossa minusta".

Minä: "Mikä on yleisin vastauksesi sille, jos joku kertoo olevansa homo?"
Vieras mies vastaa: "Ok. Itse olen sitten ihan 100 % hetero".

Minä (tämä kysymys on miehelle, joka kertoi ettei hyväksy homo ja lesboseksuaaleja). "Mitä jos oma lapsesi kertoisi olevansa homo, lesbo tai bi. Miten suhtautuisit siihen?".
Vieras mies vastaa: "En tulisi sitä hyväksymään. Todennäköisesti potkisin lapseni pellolle".

Osa käydyistä keskusteluista lähinnä naurattaa, mutta osa saa raivon partaalle.
Ne ihmiset, joiden vastaukset huvittavat ovat sellaisia, että he luulevat että homot ja lesbot yrittävät iskeä jokaikistä miestä tai naista. Ovatkohan ne ikinä tulleet ajatelleeksi, että eivät kaikki heterotkaan yritä iskeä joka ikistä vastaantulevaa miestä tai naista? Jokaisella ihmisellä on omat mieltymyksensä siihen, mitä tulee ulkonäköön ja luonteeseen.

Se, mikä saa raivon partaalle on varsinkin viimeisenä mainitsemani keskustelu. Minulle lapset ovat todella rakkaita ja lapset tarvitsevat ympärilleen rakastavan, hyväksyvän ja turvallisen kodin missä kasvaa. Voin vain kuvitella miten vaikeaa ja paha olla on näillä nuorilla, jotka joutuvat salaamaan todelliset tunteensa mahdollisesti jopa koko elämän.

Halusin kirjoittaa tästä aiheesta sen takia, koska rakkaus mielestäni kuuluu kaikille ihmiselle ja kaikilla on oikeus rakastaa ja tulla rakastetuksi.
Se ei ole minulta mitenkään pois, jos kaksi ihmistä sukupuoleen katsomatta rakastaa toisiaan.
Pääasia, että he ovat onnellisia keskenään.

Mitä mieltä sinä olet homo, bi ja lesboseksuaaleista? Onko se hyväksyttävää vai sairasta?
Mitä muita syitä fobialle voi olla? Oletko nähnyt vierestä tai kokenut itse vastaavaa?
Jaa se kanssamme.

- Rakastunut mies


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti