perjantai 30. lokakuuta 2015

Väkivalta parisuhteessa


"Lyökää vaan mua, lyökää vaan mut mä nousen tuhat kertaa, tuhat kertaa ja vielä kerran uudestaan".
Näin laulaa Kristiina Wheeler kappaleessaan Tuhat kertaa. Hyvä biisi muuten, kannattaa ehdottomasti kuunnella!

Halloween on kujeiden ja kepposten aikaa. On hauskaa pelotella toisia ihmisiä ja tehdä jotain jännittävää. Joillekin ihmisille pelko on kuitenkin jokapäiväistä.

Väkivalta parisuhteessa on vaiettu ja häpeällinen aihe. Sitä tapahtuu, mutta siitä ei puhuta.
Se hävettää ja jos toinen kysyy, mistä olet saanut ruhjeita kasvoillesi, monet valehtelevat sanoen kaatuneensa ja iskeneensä kasvonsa vaikka pöydän nurkkaan.

Miksi kyseinen aihe hävettää, koska eihän vika ole uhrissa?
Miksi suhteen pinta pitää saada näyttämään ulospäin kiiltävältä ja täydelliseltä, että eihän tässä mitään hätää ole vaikka hätä olisikin ja suuri?
Vai onko kyse enemmän pelosta, pelko siitä jos kumppani saa tietää että on mennyt kertomaan ulkopuolisille mitä suhteessa todellisuudessa tapahtuu?

Väkivaltaa ei ole pelkästään fyysinen väkivalta, vaan henkinen satuttaminen on väkivaltaa yhtä lailla. Vaikka kummankin tyyppinen väkivalta on yhtä hirveää, niin omasta kokemuksesta henkinen on paljon pahempaa. Sanat jättää arvet sydämeen, mutta arvet iholla usein ajan mittaan paranee. Olenkin kirjoittanut tänne aiemmin suhteestani narsistin kanssa, jossa henkistä väkivaltaa koin lähes päivittäin. Lutun voi lukea alla olevasta linkistä:


Miten sitten selvitä kokemastaan väkivallasta tai päästä eroon suhteesta jossa toinen satuttaa? Mielestäni ensimmäinen askel on tiedostaa tilanteen vakavuus ja ruveta tekemään töitä sen eteen, että tilanteesta pääsee pois. Alistuminen ja rooliinsa "tyytyminen" on pahin virhe, koska ketään ihmistä ei saa satuttaa. Henkisesti eikä fyysisesti.

Jos puhuminen kumppanin kanssa ei auta tai muuta tilannetta, on tärkeää kertoa asiasta ulkopuolisille. Kuten perheelleen tai ystäville tai ottaa yhteyttä ammattiauttajaan.
Yhteydenottoa voi tosin pahentaa se, jos kumppani kyttää sinua koko ajan, etkä pääse häntä pakoon, mutta en usko että kukaan ihmistä pystyy täysin vartioimaan 24/7.

Ehkä vaikein kohta siinä tilanteessa missä tuhoisa suhde pitää jättää taakse on se, että itsestä täytyy tehdä kylmä. Siinä mielessä, että varsinkin narsistiset persoonat ovat erittäin taidokkaita manipuloimaan toista ihmistä ja pitämään otteessaan.
Ex-kumppanikin uhkasi monta kertaa tappaa itsensä, jos jätän hänet.
Tämä oli kuitenkin vain kiristystä. Ei hän mitään itselleen tehnyt.

Ei ole helppoa olla kylmä ja yrittää unohtaa toinen, varsinkin jos yhteistä historiaa on ehtinyt tulla tovi jos toinenkin, mutta joskus rakkauden edelle on laitettava oma itsensä ja terveytensä, jos haluaa joskus olla vielä kokonainen ihminen.

Mitä vielä tulee väkivaltaan, niin myöskin sekin on väärin jos nainen lyö miestä.
Puhuin yksi päivä erään ystäväni kanssa juuri tästä, että vaikka on erittäin väärin, raukkamaista ja vihaksi pistävää jos mies lyö naista, niin mitä sitten jos tilanne on toisinpäin? Ei miehenkään tarvitse ns. fyysisesti vahvempana osapuolena kestää väkivaltaa, yhtä lailla hänellä on oikeus suojella itseään. Ja väkivaltaisia naisia löytyy varmasti lähes yhtä paljon kuin mitä väkivaltaisia miehiäkin.

Oletko sinä ikinä kokenut henkistä tai fyysistä väkivaltaa suhteessasi?
Miten olet toiminut ja selvinnyt tilanteesta?

Lopuksi haluan toivottaa kaikille oikein mukavaa halloweenia!
Itse viettelen halloweenia rauhallisissa merkeissä rakkaan kanssa. Katsotaan kauhuleffoja, tehdään pizzaa ja herkutellaan. :)

Käykää myös tutustumassa tuohon uuteen blogiini!

SEKÄ HUOM. MUISTAKAA KÄYDÄ VASTAILEMASSA TUONNE ARVONTAAN!
Marraskuu on viimeinen kuukausi aikaa vastailla tuohon ja joulukuussa sitten arvon voittajan ja lähetän 10 euron arvoisen palkinnon postissa.
Alla linkki kilpailuun:


- Rakastunut Mies








maanantai 26. lokakuuta 2015

OLET NIIN V#TUN RUMA!

Olen jo pitkään ajatellut kirjoittavani aiheesta: Ulkonäköpaineet ja kriteerit nykymaailmassa, mutta olen ehkä tietoisesti vältellyt kyseistä aihetta, koska aihe on niin iso ja arka - myös itselle
.
Nyt kuitenkin päätin tarttua härkää sarvista. Julkaisen tänne arkojakin kuvia itsestäni, joita en joskus olisi voinut ikinä kuvitellakaan julkaisevani. En kuitenkaan jaksa olla enää piilossa maailmalta tai piilossa itseltäni.





Jokainen joutuu elämään oman ulkonäkönsä kanssa koko elämänsä ajan, mutta miksi niin usea on kuitenkin tyytymätön omaan ulkonäköönsä?

"Olen liian lihava", "Minulla on liian pienet rinnat", "Katsokaa selluliittipersettäni", "Kasvoni ovat kauheat", "Näytän hirviöltä", "Kukaan ei halua minua".

Tai jos joku on tyytyväinen ulkonäköönsä, jostain varmasti löytyy joku joka lyttää ja haukkuu. Mistä tällainen itseinho tai toisten mollaaminen sitten johtuu?

Kaikista pahin tekijä taitaa olla ympäristön tuomat vaikutteet ja toisten arvostelu. Jo taaperoikäisestä lähtien alkaa painon ja kehityksen tarkkailu. Nykyisin saa lukea kauhulla iltapäivälehdistä, kuinka jo 3-vuotiasta pikkuisen pyöreää lasta sanotaan läskiksi ja jotkut hysteeriset äidit ovat pistämässä sen ikäistä lastaan laihdutuskuurille. 
Tai jos lapsi ei opi kaikkia asioita nyt ihan täysin samaan aikaan, kuin suurin osa lapsista - epäillään kehitys- ja oppimishäiriöitä yms. Lapsienkaan ei anneta enää olla lapsia.

Tottakai painoa, pituutta, kehitystä jne. on hyvä ja tärkeääkin seurata, mutta eikö rajansa ole näilläkin asioilla?

Kun olet sen ikäinen, että on aika aloittaa koulu, siellä taas ihmisten julmuus tulee vastaan.
Ja yksi suurimmista pilkkaamisen aiheista on toisen ihmisen ulkonäkö.
Varsinkin nuoret tytöt arvostelevat kovasti toistensa ulkonäköä. Toki myös pojatkin osaavat haukkua. Jos satut olemaan ylipainoinen tai kärsit monelle nuorelle tyypillisestä ongelmasta: aknesta, on heti suurempi todennäköisyys että sinua kiusataan.

Muistan itsekin, kun olin yläasteella ja kärsin tosi pahasta aknesta, sekä olin ylipainoinen - niin minua haukuttiin. "Vitun läski", "Hyi helvetti kun olet ruma", "Pesetkö sä ikinä sun naamaa, kun näytät tolta?", "Pikku punkeroinen", "PORSAS", "Oot tosi läski".
Yllä vain muutama niistä haukkumisista, mitä sain kuulla.


Miksi ihmiset haukkuvat toisen ulkonäköä tai haukkuvat ylipäätään, oli syy mikä tahansa?

Haukkumisen takia yhä useampi ihminen kärsii tai on kärsinyt huonosta itsetunnosta ja itsensä inhoamisesta. Ulkonäköpaineet voivat aiheuttaa mm. vääristynyttä minä-kuvaa, jatkuvaa painontarkkailua ja pahimmillaan bulimiaa tai anoreksiaa joka voi johtaa kuolemaan. On ollut kauheaa nähdä, kun esimerkiksi osastolla ollessani masennukseni takia, olen nähnyt kun joitakin potilaita on syötetty väkisin hoitajan tarkkaillessa, koska potilas ei muuten suostuisi syömään mitään.

Haukkujia eivät myöskään ole pelkästään ulkopuoliset ihmiset, vaan oma perhekin tai suku saattaa arvostella kaikesta mitä toinen tekee ja vaatii täydellisyyttä ja siihen pyrkimistä.
Surullista, eikö totta?

Ulkonäköpaineet ja kriteerit ovat myös iso osa deittailua.
Aitous ja luonnollisuus ovat yhä enemmän sellaisia asioita, joita ei pidetä arvossa.
Tai siltä se ainakin tuntuu, mitä sosiaalinen media antaa ymmärtää.
Annetaan kuva, että sinun pitää olla tietynlainen, ennen kuin sinä kelpaat.
Joka paikassa, kuten esimerkkinä televisiossa oikein pursuaa nämä dieettiohjelmat, hottikset, fitnessurheilun suosio sun muunlaiset ohjelmat, jossa korostetaan minkälainen sinunkin pitäisi olla tai mitä sinun pitäisi tehdä itsellesi.
Ihmisille on tehty kasvoleikkauksia, on laitettu botoxia, korjailtu sitä ja tätä, halutaan näyttää milloin kenenkin kopiolta.

Onko se kuitenkaan sitä, että on oikeasti itseensä tyytyväinen jos halutaan leikellä itsensä tai vaikkapa harrastaa fitnessiä niin paljon, ettei se liiallinen määrä ole enää terveydellekään hyväksi?

Minusta se kertoo pikemminkin huonosta itsetunnosta, koska mielestäni oikeasti kaunis ihminen on sellainen, joka kantaa ylpeänä kilonsa ja arpensa, vähät välittämättä siitä mitä muut ajattelee. Ja kaunis ihminen on sellainen, joka on ennen kaikkea sisäisesti kaunis. Ihminen, jolla on hyvä ja lämmin sydän, hyvät arvot ja joka välittää muistakin, kuin pelkästä omaan napaansa tuijottamisesta.

Mitä vielä tulee deittailemiseen ja ulkonäköpaineisiin ja kriteereihin, olen myös itse kokenut asian suhteen arvostelua. Edellisessä pitkässä parisuhteessa exäni haukkui minua usein "arpinaamaksi" tai "läskiksi". Sen lisäksi minulle kerran sanoi eräs ihminen, että:
"Saisit kenet vaan, jos laihduttaisit parikymmentä kiloa pois".
Kyseinen kommentti satutti minua niin paljon. Ajattelin, että minun painoko minut määrittelee minkälainen minä ihmisenä olen?


Toisaalta ymmärrän myös senkin, että kenenkään ulkonäkö ei voi miellyttää jokaisen ihmisen silmää. Minua itseänikin viehättää toisessa tietynlaiset ulkoiset asiat, mutta onko kaikkea kuitenkaan pakko sanoa ääneen? Miksi asioita ei voisi pitää omana tietonaan?

- - - -

Jokaikinen päivä on omanlaistaan työtä ja taistelua itsensä kanssa, että ihminen yrittää hyväksyä itsensä ja omat virheensä ja sitä kohti haluan koko ajan pyrkiä, että olisin sinut itseni ja kehoni kanssa ja oppisin rakastamaan itseäni sellaisena kuin olen. Tiedän, että olen ylipainoinen ja tiedän, että minun pitäisi liikkua enemmän ja syödä terveellisemmin, mutta tiedostan myös senkin tosiasian, että saatan tänään vaikka jäädä auton alle.
Elämästä ei voi ikinä tietää, mitä se tuo tullessaan.

Vielä aitoudesta, luonnollisuudesta ja itsensä hyväksymisestä sen verran, että tällaiset ihmiset kuin hän alla olevassa kuvassa..


.. Ovat hienoja esimerkkejä ja suunnan näyttäjiä tässä nykyään niin pinnallisessa ja karussa maailmassa, jossa on yhä enemmän epäluonnollisia ja leikeltyjä silikoni-ihmisiä.

Hän on ylpeä siitä mitä on, eikä häpeile itseään eikä sairauden mukanaan tuomaa erilaisuutta. Hänestä minun mielestä pitäisi jokaisen meistä ottaa mallia.

MUISTA RAKASTAA ITSEÄSI, OLET KAUNIS JUURI TUOLLAISENA!

- Rakastunut mies









lauantai 17. lokakuuta 2015

Älä tuomitse toista menneisyyden perusteella.


Kaikilla meillä on sellainen.
Menneisyys.

Toiset ovat eläneet sen tunnollisemmin, kuin toiset. Mutta koska olemme ihmisiä ja erehtyväisiä, jokainen on varmasti tehnyt tai sanonut joskus jotain sellaista, mitä on katunut jälkeenpäin.

Kun olemme tutustumassa toiseen ihmiseen deittailu tai ihan kaverimielellä, tottakai meitä kiinnostaa sen toisen ihmisen menneisyys.
En usko, että kenenkään ensimmäinen valinta unelmakumppaniksi on ihminen, joka on istunut linnassa, on väkivaltainen, vaarallinen tai vaikka aineisiin sekaantuja.

Mutta entä jos jokin näistä asioista kuuluu ihmisen menneeseen, pystymmekö elämään sen kanssa, jos ihminen on muuten aivan ihana ja hän on muuttunut.
Linnassakin voi istua niin monesta syystä, aina ei välttämättä ole tapahtunut se pahin mahdollinen. Ihminen on saattanut nuorena käyttää aineita, muttei tee enää niin.

Vaikka ennakkoluulot ovat täysin normaaleja, on joskus hieman surullista, miten joidenkin ihmisten tapana on heti lätkäistä leima toisen ihmisen otsaan.

Esimerkiksi. Kerran pettäjä ei ole aina pettäjä.
Kerran varastanut, ei ole kleptomaani.
Tai jos kyse on sellaisesta isosta asiasta, kuin luottotiedot ja niiden menetys.
Niin on ikävää, että jos olet esim. 18-vuotiaana ollut kova juhlimaan ja ottanut
pikavipin tai pari, siitä onkin syntynyt kierre, etkä ole päässyt veloistasi eroon.
Niin saatat joutua "kärsimään" kyseisestä asiasta vielä kymmenenkin vuoden päästä.

Toki asian ymmärtää sillä tavalla, että kun toista ihmistä ei tunne, on helppoa ajatella että "aijaa, tämä nyt olikin tällainen tapaus", mutta miksi joillekin on vaikea antaa toiselle mahdollisuus näyttää onko virheistään oppinut? 
Koska jokainen varmasti toivoisi uutta mahdollisuutta, jos kerran on mokannut.

Tietenkin on olemassa sellaisia asioita, mitä en ymmärrä.
En missään nimessä haluaisi kumppaniksi tai edes ystäväksi sellaista ihmistä joka on tappanut, raiskannut, sekaantunut eläimiin/lapsiin ym. Tai jos ihmisellä on täysin erilainen arvomaailma jokaikisen asian suhteen.

Mutta asioiden suhteellinen mittakaava on niin laaja, että jos jotain inhimillistä on toinen tehnyt, niin ei se oma maailma varmaan siihen kaadu.
Mennyt on kuitenkin aina mennyttä
ja osa ihmisistä kyllä muuttuu ajan mittaan.

Tätä ajattelutapaa: Älä tuomitse toista menneisyyden perusteella,
olen myös soveltanut siten, että olen muunnoin tutustunut ihmisiin,
joista myöhemmin olen kuullut juoruja, että hän on joskus ollut sellainen ja tällainen.
Niin jos kuitenkin kyseinen ihminen on ollut minulle aina mukava, kiva
ja jonka kanssa asiat synkkaa, niin miksi antaisin menneen vaikuttaa?

Oletko sinä tuominnut toista menneisyyden perusteella?
Minkälaisen asian takia?
Entä onko sinua tuomittu?

- Rakastunut mies

perjantai 16. lokakuuta 2015

Voihan Paratiisi (helvetin) hotelli !


Minusta on aina kiva kirjoittaa mielipidearvosteluja näistä uusista parisuhde/sinkku ym. hömppäsarjoista ja tällä kertaa päätin ottaa käsittelyyni Suomessakin vastikään alkaneen Paratiisihotelli- sarjan, joka aiheutti tämäkin kohua jo ennen ensimmäistä jaksoa.

Kärkkäiltä mielipiteiltä ei siis tässäkään postauksessa voi välttyä,
mutta mielipiteet annan kuitenkin hyvässä hengessä, huumori mielessä, eikä tarkoituksena ole loukata/haukkua ketään. 

Tai ainahan joku voi herneen vetäistä nenukkaan, mutta no kyl te tiedätte.. ;)

Jos joku ei ole katsonut kyseistä sarjaa tai tiedä ohjelman ideaa, siitä seuraavaksi lyhyesti:

"11 seikkailunhaluista sinkkua nauttii luksuslomasta ja tutustuu toisiin kuumiin sinkkuihin. Heidän tavoitteenaan on asua hotellissa niin pitkään kuin mahdollista. Ilman paria jäävä sinkku putoaa ja joutuu lähtemään kotimatkalle. Hotellissa pisimpään selviytynyt voittaa 30 000 euroa."

Ensin itse ohjelmasta..

Minulle tämä ohjelman idea tai kulku oli jotenkin tosi epäselvä ihan ensimmäisistä jaksoista lähtien. Tai ainakin osa siitä oli ihan hämärän peitossa, että mistä tässä nyt oikein on kyse? Miten tämä etenee? Ja vasta parin viimeisen jakson aikana kuva on alkanut valjeta.
En tiedä olenko sitten vain niin hitaasti asioita hoksaava tai tyhmä, vai onko joku muu miettinyt samoja asioita?

Nyt kun tämä idea on siis alkanut valjeta pikkuhiljaa, niin onhan se ihan mielenkiintoinen. Vaikka nämä tällaiset sarjat eivät älyllisesti ainakaan tarjoa mitään vaan pikemminkin tappaa niitä viimeisiäkin aivosoluja päästä, niin onhan tällaiset ihmissuhderealityt aina jollain tavalla mielenkiintoisia ja moni niitä varmaan salassakin seuraa, kun eivät kehtaa myöntää että ohjelmaa katsovat :D

Oon kuitenkin pettynyt ohjelmassa siinä, että se on aika ajoin melko tylsä. Vähän reilu 40 minuutin mittainen jakso tuntuu paljon pidemmältä. Tuolla hotellissa pitäis olla enemmän sitä kuuluisaa äksöniä. Nuo vaan juo tuolla, ottaa arskaa, nostelee painoja, polttavat tupakkaa ja kiroilevat. Sitten välillä on jotain pandoran boxia, treffejä ja parisuhdeseremoniaa.

Sitten tuo pandoran boxi. Ööh.. mulle tulee lähinnä mieleen siitä, kuinka jotkut teini-ikäiset pelaa totuutta ja tehtävää pyjamapardeissa ja sit ollaa vähä hihhihii ja oo-äm-gee.
Oikeesti.

Sitten itse kilpailijoihin...

Miehet

Johhny (joka nimensä on vaihtanut. Muunnoin kilpaili Big Brotherissa oikealla nimellään Risto) on ehkä talon mielenkiintoisin miesasukas. Hän vaikuttaa tuollaiselta tyypilliseltä Suomalaiselta macho-mieheltä, jolle ei tulla ryttyilemään ja joka ilmaisee mielipiteensä varmasti. Ja tämähän lisääkin kilpailijan mielenkiintoa, koska mielipiteensä julki tuovat ovat aina kiinnostavempia kuin hiljaiset hissukat ja myötäilijät.

Huonoin puoli Johhnyssa sitten kuitenkin on ehkä se "Mä olen äijä"- meininki ja se kauhea uhoamisen tuntu. Voiko sitten olla hieman epävarmuutta uhoamisen takana?

Rasse on miehistä toinen josta pidän. Hän vaikuttaa oikeasti aidolta ja rehelliseltä nuorelta mieheltä (ehkä liiankin, jos miettii pelin henkeä).

Joka onkin sitten hänen huonoimmat piirteensä siinä mielessä, että hän tuntuu olevan helposti vedätettävissä. Tarrautuu myös liikaa kiinni ihmisiin.
Liika kiroileminen on myös välillä rasittavan kuuloista.

Patrik on vähän mitäänsanomattoman oloinen heppu. Siitä ei oo oikein saanu mitään irti.
Hänestä ehkä on aistittavissa sellainen "koulukiusaaja"- henkinen tyyli, että hankkiutuu suosittujen seuraan ja välttelee ns. vähemmän suositun oloisia.
Mua myös ärsyttää se kokoaikainen hiustenlaittelu, ku se kädellä niitä hiuksiaan sohii koko ajan taaksepäin. Ootteko huomanneet saman? :D

Janne on vähän samanlainen kuin Patrik. Mitäänsanomattoman oloinen. Hänestäkin huokuu sellainen itsetietoisuus, että "Ah, mä olen niin kuuma ja mä tiedän sen". En oo saanu oikein mitään irti hänestäkään.

Jani vaikuttaa myös ihan järkevältä ja ajattelevaiselta mieheltä. Mutta hän on ehkä vähän sellainen myötäilijän ja mielistelijän oloinen, että kulkee muiden mukana ja on hyväuskoinen.

Christian on talon uusin miessinkku ja ärsyttävä sellainen. Just sellainen "mä tiedän kaikesta kaiken ja oon suunnitellu tätä jo kuukausia, et miten mä pelaan tätä ja voitan sen 30 000 euroa. Ja mä esitän et mä oon tyhmä ja en tietäs mitään, mut oikeesti tiiän kaiken". Huoh. Tulee vähän sellainen kuva, että hänen elämäntehtävänsä on voittaa paratiisihotelli, kun hän on strategiaansa suunnitellut jo kuukausikaupalla.

Plussaa siitä kuitenkin, että kierot tyypit on aina mielenkiintoisia.

Naiset

Anna oli saarelta ensimmäisenä poistunut naissinkku ja omasta mielestäni hyvä ensimmäinen kotiinlähtijä. Vaikutti melko pinnalliselta, pissaliisa-tyyliseltä naiselta, joka tykkää puhua pahaa toisista ihmisistä seläntakana. Mutta toisen pilkka lopulta osuikin omaan nilkkaan.

Silja ei vaikuta kovinkaan värikkäältä persoonalta. Vähän samanoloinen kuin saarelta poistunut Anna. Pissaliisa, puhuu pahaa toisista, hihittelee ja kikattelee. 

Plussaa kuitenkin siitä hänelle, että hän meni pyytämään käytöstään anteeksi Nadialle, jota hän pilkkasi yhdessä Annan kanssa. En tiedä oliko anteeksipyyntö sitten vilpitön vai ei?

Nadia oli nainen, josta en ensivaikutelman perusteella pitänyt ollenkaan, mutta ensivaikutelma voi hämätä ja niin minulla kävi tämän naisen kohdalla. Oon alkanut pitämään hänestä. Hän vaikuttaa myös oikealta aidolta ja rehelliseltä ihmiseltä, joka osaa ajatella muutakin kuin omaa napaansa.
Lisäksi tuntuu kurjalta miten paljon hän sai kuraa niskaansa jo ensimmäisinä päivinä.

Janely vaikuttaa melkoisen helpolta tapaukselta. Kova tyttö näyttää olevan flirttailemaan, mielipiteet muista tuntuu ailahtelevan laidasta laitaan vähän väliä ja mielestäni kohtelee aika ikävänlaisesti Rassea, kun Rasse puolestaan taitaa aidosti välittää Janelystä.

Kelly vaikuttaa ihan kivan oloiselta tytöltä, nyt kun sarjaa on seurannut. Alussa hänkin vaikutti vähän sellaiselta "Mä tiedän olevani kaunis, koska mä oon Kelly, hei" ym. Mutta hänestäkin löytyy se puoli joka välittää toisten ihmisten tunteista. Näyttää myös siltä, että hän tykkää olla muiden tukena.

Erika... hänestä minulla ei ole kyllä mitään sanottavaa, ihan siksi, että hän on tainnut koko sarjassa sanoa vaan muutaman hassun lauseen. En tiedä onko se sitten tarkoituksella vetäytyvä, jos kyse on jonkinlaisesta pelitaktiikasta vai onko hän oikeasti niin ujo?
Ujoudessa ei ole mitään pahaa, mutta en ymmärrä miksi koko ohjelmaan pitää osallistua, jos itsestään ei ole mitään muuta annettavaa kuin olla seinäruusuna?

- - - - - -

Kokonaisarvosana 4-10 asteikolla sarjasta on 7.
Ei huono, mutta ei hyväkään.
Hottikset siis pesee tämän sarjan mennen tullen, jos voi verrata johonkin.
Vaikka hottikset- sarjassa ihmiset vaikuttavat itserakkailta ja pinnallisilta, joille ei kelpaa mikään - niin siinä ihmiset ja niiden mielipiteet on sentään mielenkiintoisia.
Sitä jaksaa seurata, se on hauska ja sarkastinen ja sitä janoaa lisää.

Paratiisihotellia vaivaa sama mikä vaivaa monta muutakin Suomalaista tositv-sarjaa.
Suurin osa ihmisistä on persoonattomia, tylsiä tai samasta muotista tehtyjä.
Eikä näitä kukaan enää muista vuoden tai puolen vuodenkaan päästä.

Eli toivottavasti siis tuonne paratiisi-helvetin-hotelliin astelee sarjan edetessä edes vähän mielenkiintoisempia ja persoonallisempia tyyppejä!

Ja anteeksi erittäin pitkästä postauksesta, asiaa aina riittää :D

Mitä mieltä sinä olet kyseisestä sarjasta?
Mikä ihastuttaa, mikä vihastuttaa?
Voisiko tällaisesta sarjasta löytää edes sitä elämänsä rakkautta?

- Rakastunut Mies



keskiviikko 14. lokakuuta 2015

Deittaile ilman internettiä!


On hurjaa, kuinka paljon internet tarjoaa erilaisia deittailumahdollisuuksia.
Deittailusivuja on olemassa niin monta, ettei niitä varmasti edes pysty laskemaan.
On eliittikumppania, suomi24- treffejä, e-kontaktia, matchia jne.
On deittisivuja homo, bi, lesbo, trans ym. seksuaaleille, on sivuja niille jotka etsivät ihmisiä, joilla on fetissi tai useampi, sitten on erikseen seksinhakuun, seikkailuihin ym. olevia sivuja.
Tarjontaa on valtavasti, kuin on myös tarjonnan hakijoitakin.

Eikä deittailu enää tapahdu pelkästään tietokoneella ollen, vaan puhelimeenkin on saatavilla erilaisia sovelluksia. Suosituin tällä hetkellä taitaakin olla Tinder, joka on jokaisen huulilla.

Internetissä deittailulla on kuitenkin omat hyvät ja huonot puolensa.
Hienoa on tietysti se, kuinka helppoa muihin ihmisiin tutustuminen on.
Jos olet esimerkiksi ujo, tai seksuaalinen suuntautumisesi ei ole hetero, ei ole aina helppoa lähestyä ihmisiä todellisessa elämässä.
Pystyt myös etsimään netin avulla ihmisiä, joilla on samanlaisia kiinnostuksen kohteita, samanlainen elämäntilanne tai jos mielessäsi on jotain muita kriteereitä, mitä toivoisit tulevalta kumppaniltasi. 

Huonoja puolia kuitenkin mm. on ne, että kuka vaan voi netissä keksiä valeprofiilin ja esittää jotain muuta, kuin mitä todellisuudessa on. Liikkeellä on myös henkilötietojen metsästäjiä, pedofiilejä ja muita joilla ei ole hyvät aikeet mielessä.
Lisäksi myös yksi netissä deittailemisen huono puoli on se, että netissä annettu kuva ihmisestä voi vääristää täysin sen, mitä henkilö on todellisuudessa. Et nää toisen ilmeitä ja eleitä, joten olet pelkästään sanojen ja kuvien varassa. (ellette juttele webcamissa).
Tutustumisvaiheessa yleensä omaan päähän muodostuu tietynlainen kuva sitten siitä toisesta henkilöstä ja saattaa kokea todella voimakasta yhteyttä ja tunnesidettäkin ehkä jopa tähän toiseen henkilöön, mitä ei välttämättä sitten olekaan kun tapaa kasvokkain.

Mietitäänpä aikaa vaikka parikymmentä vuotta sitten taaksepäin. Miten ihmiset ovat silloin tavanneet toisensa?.. niinpä, oikeassa elämässä.
Ei sosiaalisessa mediassa, niin kuin suurin osa tänä päivänä.

Ihmiset ovat lähteneet ulos tansseihin, harrastuksiin, baariin ym. tutustuakseen toisiin ihmisiin (en sano, etteikö tätä tapahdu enää), jonka hyvä puoli on tietysti se, että ensivaikutelma muodostuu heti siinä face-to-face.

Pointtini on siis se, että vaikka netti onkin hyvä keksintö ja oiva apuväline mahdollisen kumppanin metsästykseen (itsekin olen löytänyt kumppanini netin avulla ja tunnen monta muutakin jotka on), mutta silti rohkaisen ihmisiä enemmän jättämään ne tinderit ym. vähäksi aikaa pois ja menemään ihmisten ilmoille tutustumaan kiinnostaviin ihmisiin.

Haastankin siis sinkut siihen, että olette vaikka kuukauden verran ilman internetissä deittailua, tinderiä yms. ja jos näätte tuolla ulkoelämässä jonkun kiinnostavan miehen tai naisen, niin menette rohkeasti juttelemaan vaan. Saatatte vaikka yllättyä, koska et tiedä toisesta mitään, eikä sinulla ole hänen suhteen ennakkokäsityksiä ;)

Haasteen saa ottaa vastaan ken tahtoo.

- Rakastunut mies







tiistai 13. lokakuuta 2015

MINULLA ON PAHA OLLA- video

Päätin jakaa teille tänne katsottavaksi uusimman videoni.
Video ei tälläkään kertaa sinällisesti liity blogini teemaan, mutta
toivottavasti se voisi antaa ajattelemisen aihetta ja herättää tunteita. :)



perjantai 9. lokakuuta 2015

Olenko nalkuttaja vai nalkutanko aiheesta?

 

Parisuhteet ei oo aina mitään helppoja ja niiden eteen on tehtävä paljon töitä.
Varsinkin jos asuu toisen kanssa yhdessä, ristiriitoja voi syntyä toisen kanssa siitä, miten kumpikin on aiemmin tottunut asiat tekemään ja jos asiat ei nyt menekään ihan toivotulla tavalla. Minä ja mieheni ollaan kohta oltu kaksi vuotta yhdessä. Vielä ei asuta saman katon alla, mutta melkein sellaiseksi sitä voi kutsua, kun majaillaan toinen toistemme luona aina pidempiä aikoja kerrallaan.

Tämä postaus onkin siis sellainen vuodatus-postaus, jossa kirjoitan niistä kumppanini inhottavista tavoista, jotka minua tavalla tai toisella ärsyttää.

Minä kun siis olen suhteessa miehen kanssa, niin olen omaksunut itselleni aika hyvin tämän naisen roolin. Yleensäkin aiemmissakin suhteissani minä olen ollut se naisellisempi osapuoli ja kumppanini puolestaan se miehekkäämpi. Se jotenkin tuntuu luontevalta.

------

Mieheni tavoissa ärsyttävät mm. seuraavat asiat:

- Roskien, likaisten astioiden ym. jättäminen pitkin poikin kämppää

- Ruonlaiton aikana yleensä keittiöön tulee kauhea sotku, koska mieheni ei pyyhi esimerkiksi likatahroja, joita lentää liedelle tai vaikkapa tiskipöydälle.
Mieheni tykkää myös paljon leipoa ja sen jälkeen keittiön lattia ja pöydät on täynnä jauhoja sun muuta leipomiseen liittyvää.
Ruoan raaka-aineitakin monesti löytyy sieltä pöydiltä ja lattialta.

- Vaatteiden jättäminen ympäri asuntoa, mm. likaiset sukatkin saattavat löytyä olohuoneen pöydän päältä.

- Kun on pesty pyykkiä ja vaatteet olis tarkoitus laittaa kuivana kaappiin, ni ne vaatteet laitetaan myttyinä sikin sokin vaatekaappia, että eihän sieltä mitään löydä, kun jotain etsit.

- Jääkaapissa on silloin tällöin mm. tyhjiä maito-  jogurttipurkkeja.

- Sen jälkeen kun ollaan syöty, niin astiat jätetään esipesemättöminä lavuaariin ( meillä ei ole astianpesukonetta ja on erittäin vmäistä tiskata vaikkapa sellaisia lautasia, joihin ne ruoasta tulleet liat on jämähtäny kiinni)

Mutta, ettei tää koko postaus ole pelkkää miehelleni nalkuttamista, niin miestäni ärsyttää minussa seuraavanlaiset asiat:

- Olen välillä melko hienohelma. En tykkää puhdistaa mitään vessan lattiakaivoja tai muutenkaan tehdä minkäänlaisia ns. ällöttäviä hommia, ellei oo ihan pakko.

- Liiallinen tarkkuus asioissa. Tämä tarkoittaa siis sitä, että joskus voisin vähän höllätä noissa siivoamiseen liittyvissä asioissa, kaiken ei aina tarvii olla niin tiptop.

- Oon laiska. Jep :D oon kova kyllä nalkuttamaan muille asioista, miten pitäis tehdä.. mutta aika ajoin itse heittäydyn todella laiskaksi, enkä liikuta eväänikään tehdäkseni asian eteen.

- Ja ehkä se yks ärsyttävimmistä piirteistä minussa on, se nalkuttaminen.

Tätä oonkin nyt viime aikoina paljon miettiny, että oonko mä vaan luonteeltani sellainen nalkuttaja-ihminen, joka tykkää napista asiasta kuin asiasta vai nalkutanko mä aiheesta? Onko siinä mitään perää?

Itse oon asiasta vähän ristiriitaisissa tunnelmissa, että tiedän kyllä että nalkutan toisinaan paljonkin. Mutta, jos kyse on yhteisestä viihtyvyydestä ja siisteydestä, niin onko siinä hivenen verran aihettakin pieneen napinaan?

Minkälaista teillä muilla suhteessa elävillä on? Onko tuttuja juttuja nämä?
Mistä te napisette toisillenne vai napisetteko mistään?
Sinkut voi puolestaan kertoa kokemuksistaan, silloin kun on olleet suhteessa?

- Rakastunut Mies


tiistai 6. lokakuuta 2015

Opettele rakastamaan ensin itseäsi


Sellaisessa hyvässä tv-sarjassa, kun: Rupaul's drag race, sanotaan että "if you don't love yourself, how the hell can you love anyone else?
Eli suomeksi: Jos et rakasta itseäsi, kuinka helvetissä
voit rakastaa jotakuta toista?

Tuohon lauseeseen kiteytyy tämä postaukseni.

Varsinkaan Suomalaisille ei ole kovin yleistä se, että itseään tai itsensä rakastamista tuodaan esille. Omaa menestystä tai onnea pitäisi pikemminkin hävitä tai olla asiasta hiljaa.
Nöyränä poikana tai tyttönä pitäisi vaan olla. Ehkä hiukan parempi vielä, jos valitat jostakin.
Vaikka mitään valittamisen aihetta ei sinällään edes olisi, niin ainahan sitä jotain keksii.
"Onpas kurja sää..", "työt painaa päälle", "sattuu sinne ja tänne ja tuonne" jne.
Mistä sitten johtuu se, että niitä hyviä asioita ei haluta korostaa tai kertoa muille, että on tyytyväinen itseensä ja rakastaa itseään juuri sellaisena kuin on?

Kuuluuko se tapa meidän kulttuuriin, vai onko monilla vaan niin huono itsetunto?
Liittyykö asiaan kenties pelko siitä, että antaa itsestään epämiellyttävän ja itserakkaan kuvan?

Itsensä rakastamisen taito on yksi elämän vaikeimmista asioita opetella.
Niin on myös allekirjoittaneelle.
On niin paljon helpompaa rakastaa toista ihmistä. Lapsena opit rakastamaan vanhempiasi. Lapsena ja nuorena kun saat ystäviä opit rakastamaan niitä.
Sitten, kun löydät vierellesi kumppanin, rakastat häntä.

Mutta missä vaiheessa opit rakastamaan itseäsi?
Tai miten edes voi opetella rakastamaan itseään?
Miten se tapahtuu? Varsinkin jos kärsii huonosta itsetunnosta.


Joskus olen itse käyttänyt sellaista tapaa, että kirjaan paperille asioita ylös, joihin olen itsessäni ja elämässäni tyytyväinen.
Jos olen johonkin asiaan ollut tyytymätön, olen miettinyt voinko jotenkin korjata asian tai onko asia sitten loppupeleissä kuitenkaan niin tarpeellinen asia, että se pitäisi korjata?
Jos vaikka kyseessä on joku luonteenpiirre, missä itsestään ei ehkä niin pidä, niin täytyykö sitä piirrettä kuitenkaan itsestään muuttaa tai poistaa? Koska ne piirteethän meistä tekee ihmisen, sen kokonaisuuden mitä me olemme.

Minusta on jopa hiukan surullista se, miten ihmiset yrittävät itsensä muokata aina tietynlaiseen muottiin. Oli kyse sitten esim. parisuhteesta tai työpaikasta.
Kirjoitat itsestäsi cv:hen parhaimpia puolia ja olet myös valmis kehittämään niitä huonojakin puoliasi heti oitis paremmiksi.

Tuntuu, että ihmisestä yritetään muokata se täydellinen. Virheetön.
Mitäpä jos korjaamisen puolesta opettelisimme rakastamaan itsessämme myös niitä huonoja puolia? Rakastamaan niitä huonoja päiviä, jolloin kaikki menee päin prinkkalaa.
Ehkä asiat ei kuitenkaan ole niin huonosti.

Voi, kun pystyisimme olemaan ylpeitä saavutuksistamme, teoistamme, sanoistamme.
Näkisimme ne positiiviset, elämät pienet ja suuret ilot joita saamme kokea,
ja unohtaisimme jonninjoutavan valittamisen ja kyynisyyden.

Älä siis pelkästään rakasta muita ihmisiä ympärilläsi,
vaan ennen kaikkea rakasta ja hoivaa itseäsikin.

Osaatko sinä rakastaa itseäsi ja nähdä itsessäsi ne hyvät puolet?
Mikä siinä on helpointa tai vaikeinta?

- Rakastunut mies