Täydellistä äitiä ei ole olemassakaan!

Vaikka isänpäivä on lähestymässä kovaa vauhtia, niin tänään ajattelin kuitenkin kirjoittaa blogiini muutaman sanan äitiydestä.

Äidiksi tuleminen on yksi ihanimmista, ellei jopa ihanin asia, mitä naiselle voi tapahtua. Varsinkin jos/kun lapsi on harkittu. En nyt poissulje tässä niitäkään äitejä, jotka eivät ole harkinneet miehensä kanssa lasta.

Oon ollut kuitenkin jo pitkään tosi järkyttynyt siitä, millä tavalla toiset äidit ja myös äidittömät arvostelevat toisia äitejä niin facebookin keskustelupalstoilla, kaksplussan sivuilla, vauva.fi:ssä, julkisuudessa jne.

Tähän arvostelemiseen ei onneksi (luojan kiitos) sorru kaikki äidit, mutta hyvin monella tuntuu olevan jonkunlainen mielipide siitä, minkälainen on täydellinen äiti?

Minkäikäiseksi lasta tulisi imettää? Onko muutaman oluen tai viinilasin ottaminen lapsen seurassa sallittua? Onko ok harrastaa seksiä miehensä kanssa, jos vauva nukkuu samassa sängyssä? Onko lapsella hyvä olla rajoja ja minkälaisten rajojen tulisi olla?

Ei ole olemassa tiettyä opaskirjaa sille, minkälainen äidin juuri tulisi olla.

Jokainen äiti varmasti rakastaa lastaan koko sydämensä kyllyydestä ja tekee kaikkensa, että lapsella olisi hyvä ja turvallinen olla.

Äidit, niin kuin isätkin ovat ihmisiä siinä missä muutkin. Aina ei tarvitse jaksaa. Joskus väsyttää. Joskus haluaa ottaa irtioton arjesta. Joskus haluaa viedä lapset hoitoon, että itse pääsee viihteelle tai haluaa viettää laatuaikaa kumppaninsa kanssa.

Ei ole olemassa superäitiä tai superisää, joka tekee kaiken täysin moitteettomasti.

Kaikki me olemme ihmisiä ja toimimme omalla tavallamme.

Mistä äitien arvostelu toisia äitiä kohtaan oikein johtuu?

Ei miehetkään samalla lailla arvostele isyyttä. 

Kokeeko joku äiti olevansa huono äiti, että pönkittää huonoa omatuntoansa sillä että haukkuu muita äitejä esim. netissä?

Vai onko kyse vaan siitä, että naiset ovat muutenkin toisiaan kohtaan julmempia?

Minä olen kiitollinen lapsi ja rakastan äitiäni hyvin paljon.

Hän ei ole täydellinen, eikä hänen tarvitsekaan olla.

Hän asetti minulle rajat kun olin lapsi. Saatoin joskus saada tukkapöllyä siitä, että olin ollut tuhma, mutta silti olen hyvin kiitollinen siitä - että hän on antanut koko elämänsä minulle. Hän on kertonut minulle miten käyttäytyä toisia ihmisiä kohtaan. Hän on kertonut, että ketään ei saa tuomita ulkonäön, seksuaalisen suuntautumisen, sukupuolen, ihonvärin tai minkään muun perusteella. Hän on asettanut minulle rajat, eikä ole antanut minun teininä hillua ympäri kyliä kaljapullo kädessä ja sätkä huulessa. Hän on ajatellut aina minun parasta

Hän on minulle täydellinen juuri sellaisena kuin on.

Joten äidit, lakatkaa arvostelemasta toisia äitejä

ja keskittykää puolestaan siihen, miten voitte tehdä oman lapsenne

elämästä hyvän ja turvallisen.

Näin loppuun kysyn kysymyksen kaikilta äideiltä,

onko sinun äitiyttäsi arvostelu ja jos on, niin miten?

- Rakastunut Mies

OLET NIIN V#TUN RUMA!

Olen jo pitkään ajatellut kirjoittavani aiheesta: Ulkonäköpaineet ja kriteerit nykymaailmassa, mutta olen ehkä tietoisesti vältellyt kyseistä aihetta, koska aihe on niin iso ja arka - myös itselle
.
Nyt kuitenkin päätin tarttua härkää sarvista. Julkaisen tänne arkojakin kuvia itsestäni, joita en joskus olisi voinut ikinä kuvitellakaan julkaisevani. En kuitenkaan jaksa olla enää piilossa maailmalta tai piilossa itseltäni.

Jokainen joutuu elämään oman ulkonäkönsä kanssa koko elämänsä ajan, mutta miksi niin usea on kuitenkin tyytymätön omaan ulkonäköönsä?

"Olen liian lihava", "Minulla on liian pienet rinnat", "Katsokaa selluliittipersettäni", "Kasvoni ovat kauheat", "Näytän hirviöltä", "Kukaan ei halua minua".

Tai jos joku on tyytyväinen ulkonäköönsä, jostain varmasti löytyy joku joka lyttää ja haukkuu. Mistä tällainen itseinho tai toisten mollaaminen sitten johtuu?

Kaikista pahin tekijä taitaa olla ympäristön tuomat vaikutteet ja toisten arvostelu. Jo taaperoikäisestä lähtien alkaa painon ja kehityksen tarkkailu. Nykyisin saa lukea kauhulla iltapäivälehdistä, kuinka jo 3-vuotiasta pikkuisen pyöreää lasta sanotaan läskiksi ja jotkut hysteeriset äidit ovat pistämässä sen ikäistä lastaan laihdutuskuurille. 

Tai jos lapsi ei opi kaikkia asioita nyt ihan täysin samaan aikaan, kuin suurin osa lapsista - epäillään kehitys- ja oppimishäiriöitä yms. Lapsienkaan ei anneta enää olla lapsia.

Tottakai painoa, pituutta, kehitystä jne. on hyvä ja tärkeääkin seurata, mutta eikö rajansa ole näilläkin asioilla?

Kun olet sen ikäinen, että on aika aloittaa koulu, siellä taas ihmisten julmuus tulee vastaan.

Ja yksi suurimmista pilkkaamisen aiheista on toisen ihmisen ulkonäkö.

Varsinkin nuoret tytöt arvostelevat kovasti toistensa ulkonäköä. Toki myös pojatkin osaavat haukkua. Jos satut olemaan ylipainoinen tai kärsit monelle nuorelle tyypillisestä ongelmasta: aknesta, on heti suurempi todennäköisyys että sinua kiusataan.

Muistan itsekin, kun olin yläasteella ja kärsin tosi pahasta aknesta, sekä olin ylipainoinen - niin minua haukuttiin. "Vitun läski", "Hyi helvetti kun olet ruma", "Pesetkö sä ikinä sun naamaa, kun näytät tolta?", "Pikku punkeroinen", "PORSAS", "Oot tosi läski".

Yllä vain muutama niistä haukkumisista, mitä sain kuulla.

Miksi ihmiset haukkuvat toisen ulkonäköä tai haukkuvat ylipäätään, oli syy mikä tahansa?

Haukkumisen takia yhä useampi ihminen kärsii tai on kärsinyt huonosta itsetunnosta ja itsensä inhoamisesta. Ulkonäköpaineet voivat aiheuttaa mm. vääristynyttä minä-kuvaa, jatkuvaa painontarkkailua ja pahimmillaan bulimiaa tai anoreksiaa joka voi johtaa kuolemaan. On ollut kauheaa nähdä, kun esimerkiksi osastolla ollessani masennukseni takia, olen nähnyt kun joitakin potilaita on syötetty väkisin hoitajan tarkkaillessa, koska potilas ei muuten suostuisi syömään mitään.

Haukkujia eivät myöskään ole pelkästään ulkopuoliset ihmiset, vaan oma perhekin tai suku saattaa arvostella kaikesta mitä toinen tekee ja vaatii täydellisyyttä ja siihen pyrkimistä.

Surullista, eikö totta?

Ulkonäköpaineet ja kriteerit ovat myös iso osa deittailua.

Aitous ja luonnollisuus ovat yhä enemmän sellaisia asioita, joita ei pidetä arvossa.

Tai siltä se ainakin tuntuu, mitä sosiaalinen media antaa ymmärtää.

Annetaan kuva, että sinun pitää olla tietynlainen, ennen kuin sinä kelpaat.

Joka paikassa, kuten esimerkkinä televisiossa oikein pursuaa nämä dieettiohjelmat, hottikset, fitnessurheilun suosio sun muunlaiset ohjelmat, jossa korostetaan minkälainen sinunkin pitäisi olla tai mitä sinun pitäisi tehdä itsellesi.

Ihmisille on tehty kasvoleikkauksia, on laitettu botoxia, korjailtu sitä ja tätä, halutaan näyttää milloin kenenkin kopiolta.

Onko se kuitenkaan sitä, että on oikeasti itseensä tyytyväinen jos halutaan leikellä itsensä tai vaikkapa harrastaa fitnessiä niin paljon, ettei se liiallinen määrä ole enää terveydellekään hyväksi?

Minusta se kertoo pikemminkin huonosta itsetunnosta, koska mielestäni oikeasti kaunis ihminen on sellainen, joka kantaa ylpeänä kilonsa ja arpensa, vähät välittämättä siitä mitä muut ajattelee. Ja kaunis ihminen on sellainen, joka on ennen kaikkea sisäisesti kaunis. Ihminen, jolla on hyvä ja lämmin sydän, hyvät arvot ja joka välittää muistakin, kuin pelkästä omaan napaansa tuijottamisesta.

Mitä vielä tulee deittailemiseen ja ulkonäköpaineisiin ja kriteereihin, olen myös itse kokenut asian suhteen arvostelua. Edellisessä pitkässä parisuhteessa exäni haukkui minua usein "arpinaamaksi" tai "läskiksi". Sen lisäksi minulle kerran sanoi eräs ihminen, että:

"Saisit kenet vaan, jos laihduttaisit parikymmentä kiloa pois".

Kyseinen kommentti satutti minua niin paljon. Ajattelin, että minun painoko minut määrittelee minkälainen minä ihmisenä olen?

Toisaalta ymmärrän myös senkin, että kenenkään ulkonäkö ei voi miellyttää jokaisen ihmisen silmää. Minua itseänikin viehättää toisessa tietynlaiset ulkoiset asiat, mutta onko kaikkea kuitenkaan pakko sanoa ääneen? Miksi asioita ei voisi pitää omana tietonaan?

- - - -

Jokaikinen päivä on omanlaistaan työtä ja taistelua itsensä kanssa, että ihminen yrittää hyväksyä itsensä ja omat virheensä ja sitä kohti haluan koko ajan pyrkiä, että olisin sinut itseni ja kehoni kanssa ja oppisin rakastamaan itseäni sellaisena kuin olen. Tiedän, että olen ylipainoinen ja tiedän, että minun pitäisi liikkua enemmän ja syödä terveellisemmin, mutta tiedostan myös senkin tosiasian, että saatan tänään vaikka jäädä auton alle.

Elämästä ei voi ikinä tietää, mitä se tuo tullessaan.

Vielä aitoudesta, luonnollisuudesta ja itsensä hyväksymisestä sen verran, että tällaiset ihmiset kuin hän alla olevassa kuvassa..

.. Ovat hienoja esimerkkejä ja suunnan näyttäjiä tässä nykyään niin pinnallisessa ja karussa maailmassa, jossa on yhä enemmän epäluonnollisia ja leikeltyjä silikoni-ihmisiä.

Hän on ylpeä siitä mitä on, eikä häpeile itseään eikä sairauden mukanaan tuomaa erilaisuutta. Hänestä minun mielestä pitäisi jokaisen meistä ottaa mallia.

MUISTA RAKASTAA ITSEÄSI, OLET KAUNIS JUURI TUOLLAISENA!

- Rakastunut mies

Milloin on oikea aika sanoa TAHDON?

Minun ja varmasti monen muunkin ihmisen yksi suurimmista haaveista elämässä on mennä naimisiin toisen ihmisen kanssa. Avioliitto on sopimus siitä, että haluaa elää ja jakaa toisen kanssa koko elämän ja olla rinnalla niin myötä- kuin vastoinkäymisissä.

Tosin toinen puoli minusta myös ajattelee asiaa siltäkin kannalta, että ei siihen avioliittoa tarvita, että toinen kanssa haluaa olla kuolemaansa asti.

Avioliitonkin merkitys on niin huomattavasti muuttunut vuosien saatossa.

Naimisiin riennetään ihan liian nopeasti, toisinaan ihan liian heppoisin perustein ja sitten heti ollaan kirjoittamassa eropapereita, kun vähän aikaa menee huonosti.

Joskus kyllä avioero on sekin oikea ratkaisu, jos toisen kanssa elämisestä ei tule kerta kaikkiaan yhtään mitään. Mutta työtä avioliiton eteen on syytä tehdä, että se kestää.

MILLOIN SITTEN ON OIKEA AIKA SANOA TAHDON?

Mitään oikeaa aikaa tuskin on, mutta itse en menisi ainakaan parin vuoden sisään suhteen aloittamisesta vielä naimisiin. En tiedä menisinkö vielä viidenkään vuoden sisään.

Se on kuitenkin niin iso asia jolla on paljon painoarvoa, että on hyvä elää arkea toisen kanssa kaikessa rauhassa, oppia tuntemaan toinen läpikotaisin, toisen hyvät ja huonot puolet ja myös tehdä töitä niiden mahdollisten ongelmien eteen, ennen kuin naimisiin.

Ero toki voi tulla siitäkin huolimatta, koska elämästä ei voi ikinä tietää - mutta ainakin liitto olisi kestävemmällä pohjalla. Mua suorastaan on monesti ihmetyttänyt se, miten jotkut ihmiset menee jo muutamien kuukausien tuntemisen jälkeen kihloihin. Joskus kuulin, että yksi pari oli mennyt kahden viikon seurustelun jälkeen.

Miksi niin sitten tehdään?

Onko se todistelua itselle tai toisille, että katsokaa nyt miten onnellisia me ollaan?

Vai onko se vain sitä kuuluisaa rakkauden huumaa, jonka vauhdissa mennään mulle-kaikki-heti-nyt- tyylillä ja sitten jälkikäteen mietitäänkin, että missä meni vikaan kun ero tulikin?

Joillekin sitten itse naimisiinmenokin on yksi suuri prinsessajuhla (etenkin naisille, mitä noita joitakin ohjelmia on tullut katsottua. Esim. Bridezillas. <-- Btw, hyvä ohjelma :D). Että nyt ollaan kaiken keskipisteenä, juhlien pitää olla mielettömän kokoiset, kaiken pitää olla täydellistä ja lahjoja pitää tietysti saada paljon ja niiden pitää olla hienoja ja kalliita.

Itse ihan hyvin voisin mennä naimisiin sen parin todistajan läsnäollessa ja ehkä jotkut pienet juhlat lähipiirin kesken ja siinä se. Ja vielä sellainen lisäys, kun jotkut naiset sanovat että hääpäivä on päivä jolloin morsian saa olla kaiken keskipiste, prinsessa ja mitä kaikkea, niin onhan hääpäivä myös miehenkin päivä. Molempien.

Mitäs te olette mieltä naimisiinmenosta? Onko se välttämätön asia todistaakseen toiselle, että toiseen haluaa sitoutua ja jakaa koko loppuelämänsä hänen kanssa? 

Ja milloin on ns. oikea aika sanoa tahdon, vai onko sille sellaista?

Mukavaa viikonloppua.

- Rakastunut mies

Masentuneen ihmisen kanssa parisuhteessa

Onni on päätöksestä kii, täytyy piristyy, nousta ja pukeutuu./

Eikä saa jäädä vellomaan kaikkeen haikeaan, niin että masentuu.

Kyllä mä tiedän ja nääthän

miten reipas tänään oon?

Hymy huulilla työni mä teen.

Ja sinä täysin sokee oot,

sille kuinka mä suistunut oon - pimeyteen.

Johanna Kurkela - Ingrid

Masennus on yksi suurimmista kansantaudeistamme.

Yhä useampi nuori jää sen vuoksi eläkkeelle.

Omassa ystäväpiirissäni lähes joka toisella on diagnosoitu jonkinasteinen masennus tai paniikkihäiriö. Minulla myös. Keskivaikea masennus.

Sairastuin masennukseen ollessani 16-vuotias. Varmasti suurin syy masennukseeni oli kokemani koulukiusaus, jota kesti kokonaiset yhdeksän vuotta, eli koko sen ajan mitä olin peruskoulussa. Tuossa vaiheessa masennus ei ilmennyt minussa vielä niin pahasti, mutta se voimistui ollessani parisuhteessa melkein neljä vuotta narsistisen ihmisen kanssa, mistä aiemmin olen kirjoittanut tänne blogiin.

Olen usein miettinyt suhteissa ollessani, miten kukaan ihminen jaksaa tai on jaksanut olla minun kanssa? Sillä masentuneen ihmisen kanssa eläminen ei aina ole helppoa.

Olen syyllistänyt itseäni ja tuntenut olevani taakka ja häpeäksi, vaikka sairaudelleni en itse tietenkään voikaan mitään. 

En ole itse ollut pelkästään se "masentunut osapuoli" aina parisuhteissa. Minulla on muutaman kerran ollut juttua sellaisten ihmisten kanssa, joilla on ollut jonkinasteinen masennus, eikä se ole aina helppoa sivustakatsottavaa, jos niin voi sanoa.

Pahinta on nähdä, kun toinen satuttaa itseään tai toisella on niin suunnattoman paha olla, ettet enää yksinkertaisesti tiedä mitä tehdä.

Olen kysynyt nykyiseltä kumppaniltani, että mitä tuntemuksia masennukseni on aiheuttanut hänessä? Hän kertoi, että suurin tuntemus on pelko. Pelko siitä, että jotakin pahaa tapahtuu. Olen aiheuttanut myös pari kertaa aiheen pelkoon, kun olen ollut itsetuhoinen

ja aiheuttanut hänelle asiasta ikävät traumat.

Tämä on myös lisännyt itseni syyllistämistä siitä, että olen miettinyt miten hän jaksaa olla minun kanssa? Miten hän jaksaa olla huolissaan minusta?

Mutta rakkaus kuitenkin kantaa. Rakkaus auttaa jaksamaan. Ja kun toista ihmistä rakastaa niin paljon, haluaa hänen vierellään seistä vankkumattomana niinä myrskyisinäkin hetkinä elämässä.

Masentuneen ihmisen kanssa myöskään arki ei ole aina helpoimmasta päästä. Ne päivän askareet voivat toiselle olla ihan helppoja, mutta masentuneelle ne saattavat olla ylitsepääsemättömän vaikeita.

Myöskin vielä palatakseni hieman aiempaan, mietitystä ja jonkinlaista häpeää on aiemmin aiheuttanut elämässä se, että miten on uskaltanut kertoa sille toiselle ihmisille, johon on tutustunut, että sairastan masennusta ja syön lääkkeitä?

Joillakin ihmisillä voi olla sairaudesta ennakkoluulonsa tai liian vähän tietoa.

Masentunut ihminen ei välttämättä ole hullu, väkivaltainen tai millään lailla muusta massasta poikkeava. Hän saattaa olla ihan tavallisen oloinen kaduntallaaja, hyvin pukeutunut, hymyilevä ja menestyksekkäänkin oloinen ihminen, mutta hän saattaa silti sairastaa masennusta. Salakavala tauti, jota ei päälle päin näe.

Oletko sinä seurustellut/seurustelet masentuneen ihmisen kanssa?

Tai onko sinulla masennusta?

Miten se vaikuttaa tai vaikuttaako mitenkään teidän suhteeseenne?

Täytyykö rakkauden kestää kaikkea vai onko itsekästä jos omat voimavarat eivät jossain vaiheessa enää riitä auttamaan ja tukemaan toista?

- Rakastunut mies

Neitsyys ei ole häpeä.

Jokainen on varmaan joskus katsonut tai nähnyt vilauksen sellaisesta komediasta, jossa pääjuonena on "Kuinka päästä eroon neitsyydestä/poikuudesta mahdollisimman nopeasti, varsinkin ennen kuin college alkaa?"

Sitten sitä potentiaalista seksikumppania etsitään taukoamatta, kunnes se löydetään. Ja simsalabim, neitsyys menetetty.

Valitettavasti tuollainen on tosielämää.

Miksi neitsyydestä on tullut vuosien saatossa, ihan kuin häpeällinen asia, "taakka", josta halutaan päästä mahdollisimman nopeasti eroon. Ihmiset pelkäävät, että jos olet esim. 18-vuotias tai vanhempi ja vielä neitsyt, niin olet friikki tai sinussa on pakko olla jotain vikaa.

Sitten jos ei olekaan kokemusta mistä kertoa, voi olla helppo valehdella että sellainen on tapahtunut, koska ei haluta saada oudon leimaa otsaansa.

Neitsyydellä ei tunnu olevan enää minkäänlaista todellista merkitystä nykymaailmassa.

Seksiä pikemminkin tyrkytetään joka tuutista. Televisiossa, elokuvissa, musiikissa, mainoksissa ym. missään et voi siltä välttyä.

En nyt tarkoita sitä, että seksiä pitäisi odottaa siihen asti, kun ollaan avioliitossa. Vaan pikemminkin sitä, että sitä ei tarvitse menettää heti ensimmäisen vastaantulijan tai poika/tyttöystävän kanssa. 

Jokainen ihminen päättää itse omasta kehostaan ja mielestäni hyvä aika ensimmäiseen kertaan on silloin, kun tuntee olevansa siihen valmis.

Jokaisella se tapahtuu eri aikaan, joten tiettyä ikää varmasti on vaikea määritellä.

Tämä blogikirjoitukseni on tarkoitettu varsinkin nuorille tytöille ja naisten aluille. Miksei myös pojillekin. Muistakaa. Mikään kiire ei ole tässä maailmassa.

Kukaan ei voi, eikä saa pakottaa sinua seksiin, jos sinusta tuntuu että et ole valmis, etkä halua. Se ei ole syy toisen jättämiseen, jos toinen ei halua. Mutta jos toinen jättää sen takia, anna hänen mennä, jos hän ei jaksa odottaa sinun suhteesi.

Ennen sitä ensimmäistä kertaa sinulla on hyvää aikaa tutustua itseesi ja omaan kehoosi. Mistä sinä pidät? Miltä mikäkin tuntuu? Kuvittele mielessäsi minkälainen ensimmäinen kerta voi olla tai mitä toivoisit sen olevan?

Se ei ole välttämättä se maailman mullistavin kokemus tai ilotulitusta, minkälaista leffoissa näytetään sen olevan. Mutta elämän varrella kehittyy ja oppii kaikkea uutta, niin itsestä kuin toisestakin osapuolesta.

Muista; Rakasta ja kunnioita kehoasi,

äläkä anna sitä toisen käyttöön, jos et halua!

Minkäikäisenä sinä menetit neitsyytesi/poikuutesi?

Oliko kokemus miellyttävä/epämiellyttävä?

Itse olin 16-vuotias. Iän suhteen vielä nuori, mutta tunsin olevani jo valmis.

Kokemus oli ok. Ei mikään tajunnanräjäyttävä, muttei täystuhokaan.

Oikein mukavaa alkavaa viikkoa! <3

- Rakastunut Mies

Rakkaus kuuluu kaikille - Seksuaalisuudesta riippumatta

En ole ikinä ymmärtänyt sitä, enkä tule ikinä ymmärtämään, miksi maailmassa on niin paljon ihmisiä, jotka "vihaa" tai tuomitsee homo- ja lesboseksuaalit, bi:t, transsukupuoliset ym. vähemmistöihin kuuluvat ihmiset.

Minut kasvatettiin lapsena jo siihen, että ihmistä ei saa väheksyä sukupuolen, seksuaalisen suuntautumisen, ihon värin, kehitysvammaisuuden jne. takia. Kaikki me tässä maailmassa olemme tasavertaisia. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä että kaikkea tulisi hyväksyä. Minulta ei löydy minkäänlaista sympatiaa pedofiileja, raiskaajia, eläimiinsekaantujia, murhaajia tmv. kohtaan. Niin kauan kun kukaan ei satuta minua tai toista, niin minulla ei ole mitään syytä tuomita tai pitää vähempiarvoisena.

Mistä sitten fobiat johtuu? Mitkä asiat ovat niiden taustalla?

Monilla on varmasti väärää tietoa asioista ja ennakkoluuloja, joita aiheuttaa esimerkiksi televisio. Televisiossa näytettävät homoseksuaalit ovat yleensä hyvin naisellisia ja lesbot miehekkäitä. Tämä ei kuitenkaan päde läheskään kaikkiin. Olen tavannut paljon elämäni aikana homomiehiä jotka saattavat olla hyvinkin miehekkäitä ja päinvastoin naisellisia lesboja. Tai sitten jotkut ihmiset ei yksinkertaisesti tiedä asioiden oikeita laitoja, varsinkin lapset ja teini-ikäiset, joiden keskuudessa "vitun homo"- sana on lause, jota käyttää muutkin kaverit. Ja jos joku porukassa uskaltaa olla eri mieltä, saattaa se itse joutua syrjityksi. Varsinkin yläasteella ympäristö on erittäin raadollinen. Porukkaan halutaan kuulua, keinolla millä hyvänsä.

Perinteet ja vanhanaikaiset asenteet ovat myös yksi syy syrjimiselle. Vielä muutamia kymmeniä vuosia sitten homoseksuaalisuus on luokiteltu sairaudeksi. Niiltä ajoilta monille isovanhemmille ja vanhemmille on jäänyt päälle se asenne että se on edelleen sairasta ja sitä sanomaa jatketaan sukupolvelta toiselle.

Onneksi kuitenkin nykypäivänä suvaitsevaisuudessa ollaan menty parempaan suuntaan, eikä homoseksuaalisuus ole enää niin suuri tabu, mitä se on joskus ollut.

Uskonto on myös yksi tekijä taustalla. Kun kysytään syytä fobialle, kuulee paljon sanottavan että "raamatussa ei hyväksytä homoseksuaalisuutta" jne. Monesti näin ajattelevat menevät kuitenkin hiljaiseksi, kun niille sanotaan että "Jos kerran Jumala loi heteroseksuaalit, niin kyllä se myös loi homot ja lesbotkin. Ja toisekseen homoseksuaalisuutta esiintyy eläimissäkin". Homofobiaa tosin esiintyy vain yhdessä lajissa: "Ihmisissä".

Olen käynyt monia mielenkiintoisia keskusteluja ihmisten kanssa seksuaalisuudesta. 

Tässä muutama lyhyt esimerkki niistä.

Minä: "Mitä mieltä olet homoseksuaaleista?"

Vieras mies vastaa: "Hyväksyn, kunhan pitävät näppinsä erossa minusta".

Minä: "Mikä on yleisin vastauksesi sille, jos joku kertoo olevansa homo?"

Vieras mies vastaa: "Ok. Itse olen sitten ihan 100 % hetero".

Minä (tämä kysymys on miehelle, joka kertoi ettei hyväksy homo ja lesboseksuaaleja). "Mitä jos oma lapsesi kertoisi olevansa homo, lesbo tai bi. Miten suhtautuisit siihen?".

Vieras mies vastaa: "En tulisi sitä hyväksymään. Todennäköisesti potkisin lapseni pellolle".

Osa käydyistä keskusteluista lähinnä naurattaa, mutta osa saa raivon partaalle.

Ne ihmiset, joiden vastaukset huvittavat ovat sellaisia, että he luulevat että homot ja lesbot yrittävät iskeä jokaikistä miestä tai naista. Ovatkohan ne ikinä tulleet ajatelleeksi, että eivät kaikki heterotkaan yritä iskeä joka ikistä vastaantulevaa miestä tai naista? Jokaisella ihmisellä on omat mieltymyksensä siihen, mitä tulee ulkonäköön ja luonteeseen.

Se, mikä saa raivon partaalle on varsinkin viimeisenä mainitsemani keskustelu. Minulle lapset ovat todella rakkaita ja lapset tarvitsevat ympärilleen rakastavan, hyväksyvän ja turvallisen kodin missä kasvaa. Voin vain kuvitella miten vaikeaa ja paha olla on näillä nuorilla, jotka joutuvat salaamaan todelliset tunteensa mahdollisesti jopa koko elämän.

Halusin kirjoittaa tästä aiheesta sen takia, koska rakkaus mielestäni kuuluu kaikille ihmiselle ja kaikilla on oikeus rakastaa ja tulla rakastetuksi.

Se ei ole minulta mitenkään pois, jos kaksi ihmistä sukupuoleen katsomatta rakastaa toisiaan.

Pääasia, että he ovat onnellisia keskenään.

Mitä mieltä sinä olet homo, bi ja lesboseksuaaleista? Onko se hyväksyttävää vai sairasta?

Mitä muita syitä fobialle voi olla? Oletko nähnyt vierestä tai kokenut itse vastaavaa?

Jaa se kanssamme.

- Rakastunut mies

Nämä asiat naisissa ja miehissä ärsyttävät

Sanonta: Miehet ovat marsista ja naiset venuksesta, pitää aika hyvin paikkansa kun rupeaa miettimään erovaisuuksia miesten ja naisten välillä.

Monia naisia ärsyttää miehissä, miesten yksinkertaisuus ja tunteista puhumattomuus. Puhutaan niin sanotusta putkiajattelu-tavasta.

Monia miehiä taas puolestaan ärsyttää naisissa liian monimutkainen ajattelutapa ja asioiden vääristeleminen.

Esimerkkinä, nainen on juuri ostanut uuden mekon ja kysyy mieheltään "Mitä pidät uudesta mekostani?", johon mies vastaa "se on ihan kiva", saattaa saada naisen kiukustumaan. "Ai se on ihan kiva vaan, eli toisin sanoen tää mekko on ihan hirvee eikä sovi mulle yhtään!".

Yksi sana siis lauseessa saattaa muuttaa koko asian merkityksen. Tässä tapauksessa se sana on "ihan".

Ennen postausta tein hieman taustatyötä ja luin eri keskustelupalstoilta ihmisten näkemyksiä siitä, mikä miehissä ja naisissa ärsyttää ja päätin tänne koota niistä yleisimmät. Heti sen perään, kirjoitan suluissa puolustuskannan asiaan. Eli yritän katsastella asiaa molemman sukupuolen näkökulmasta. Saa nähdä mitä tästä tulee. :D

Piirteet, jotka miehiä ärsyttävät naisissa:

- Naisilla kestää aina niin kauan, ennen kuin lähdetään minnekään, pitää meikata ja valita vaatteet. ( Miehet, olisiko sitten parempi vaihtoehto että nainen kulkisi vierellänne rönsyisissä vaatteissa, uneliaana ja tukka ihan sekaisin? En tarkoita, etteikö luonnollisuus olisi kaunista, eikä liika meikinkäyttökään ole nättiä. Mutta se kun laittaa itsensä nätiksi, tuo myös itseluottamuksen tunnetta. Luultavasti minäkin käyttäisin meikkiä, jos olisin nainen)

- Naiset käyttävät liikaa rahaa kaiken maailman turhuuksiin. (Kyllä miehetkin käyttää paljon rahaa, kaikkeen sellaiseen mikä on naisen mielestä turhaa.)

- Naiset ovat siivoushulluja. (Minä olen mies ja itse tykkään siitä että koti on siisti ja pidän sen siistinä. Kaikki naisetkaan eivät aina ole kovin siistejä. Siistissä kodissa vain viihtyy paremmin)

- Naiset nalkuttavat kaikesta. ( Moni nainen sanoo itseasiassa ihan asiasta. Esimerkiksi jos nainen valittaa sotkuisuudesta. On ihan ymmärrettävää, jos nainen on käyttänyt tuntikausia siihen, että on imuroinut, luutunnut, pyyhkinyt pölyt, tiskannut ym. Ja mies tulee p*skaisilla kurasaappailla kävelemään matolle tai heittää likaiset vaatteet pitkin poikin asuntoa)

- Naiset tulkitsevat asioita ihan liikaa. (Toisaalta on hyväkin tulkita asioita ja miettiä niitä monesta eri näkökulmasta.)

- Naiset ovat liian vaativia asioiden tai miesten suhteen. (Miehissäkin on paljon vaativia ihmisiä. Naisen pitäisi olla timmikroppainen, kaunis ja sillä pitää olla isot tissit.)

Piirteet, jotka naisia ärsyttävät miehissä:

- Piereskely, kuorsaaminen, huono hygienia ( Monelle miehelle piereskely on ihan luonnollinen asia, ilman että sitä tulisi hävetä millään tavalla. Kuorsaaminen on taas asia, jonka ihminen tekee tiedostamattaan. Mitä tulee huonoon hygieniaan, niin monet miehet kyllä pitävät puhtaudestaan hyvää huolta. Ne jotka eivät pidä, saattavat ehkä ajatella että on miehistä, kun haisee vähän hielle.)

- Miehet ovat liian yksinkertaisia, eivätkä ajattele asioita ( Miehet kokevat helpommaksi sen, että jos joku asia on niin, se on niin, ilman että sitä pitää spekuloida tunti tolkulla. Liika asioiden miettinen ja jankkaaminen rasittavat aivoja)

- Miehille autot ovat asioita, joita tulee kohdella kuin kukkaa kämmenellä. ( Miehillä on omat harrastuksensa. Naisille vaikkapa uusi hieno astiasto voi olla kukkaa kämmenellä pidettävä asia, jota jaksetaan ihannoida ja kertoa siitä ystäville.)

- Miehet käyttävät liikaa rahaa. (Rahankäyttö ärsyttää molempia sukupuolia. Tässä taas puolestaan puoltavana väitteenä on se, että miesten mielestä taas naiset käyttävät liikaa rahaa asioihin jotka ei ole tarpeellisia.)

- Miehet pettää (Tämä ei päde pelkästään miehiin. Naisissakin on paljon pettäjiä)

Miesten sotkuisuus ( Miehille ei ole niin tärkeää, että kaiken pitää olla aina niin tiptop ja kiiltävän puhdasta. Se ei ole maailmaa kaatava asia)

- Miesten sukupuolielinten ainainen koskettelu. ( Pitkä ilo pippelistä vai miten se meni. :D Ja miehenä voin sanoa, että joskus tuolla kaupungilla kulkiessa se on huonosti housuissa ja sitä on tarve ojentaa.)

Tässä muutamia esimerkkejä vain siitä, mitkä piirteet sukupuolissa ärsyttää toista sukupuolta. Kaikkihan me olemme kuitenkin vain ihmisiä ja nämäkään tavat eivät päde kaikkiin miehiin ja naisiin. 

Kerro, mitkä piirteet sinua ärsyttää kumppanissasi tai yleisesti miehissä tai naisissa?