keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Haluan naimisiin ja lapsia, mutta kumppani ei !


Blogin otsikko koskettaa jollakin tavalla myös minua.
En ehkä tiedä niinkään avioliiton suhteen, haluanko ikinä naimisiin? Mutta ihan lapsesta asti olen toivonut, että minullakin joku päivä olisi lapsi/lapsia, joille opetan niitä tärkeitä arvoja mitä itse olen omilta vanhemmilta oppinut.

Kumppanini ei puolestaan halua lapsia. Ei ainakaan tällä hetkellä. Tosin en minäkään.
Mutta ehkä joskus tulevaisuudessa, vaikka 5-10 vuoden päästä?

Olen tätä asiaa pohtinut omalla ja yleisellä tasolla. Mitä jos olet löytänyt muuten aivan mahtavan ihmisen vierellesi kulkemaan, mutta sinun pitäisi olla valmis luopumaan joistakin tulevaisuuden haaveistasi? Tässä kun puhutaan kuitenkiin melko isoista haaveista.
Onko toisella oikeus niin sanotusti evätä sinulta nämä asiat, mutta toisaalta voitko sinäkään vaatia toiselta luopumaan hänen haaveistaan, jos hän ei halua naimisiin tai lapsia?

Juttelin muutamia viikkoja taaksepäin hyvän ystäväni kanssa asiasta ja hän sanoi, että jos nämä haaveet tulisi joskus ajankohtaiseksi, niin teidän pitäisi päästä jonkinlaiseen kompromissiin. Eli vähän niin kuin joko tai?
Joko naimisiin tai lapsia, mutta ei molempia?
Sehän olisi vähän niin kuin win-win tilanne molemmille osapuolille ja se ajatus kuulosti mielestäni hyvältä.

Olen itse sitä mieltä, että hyvää kumppania ei kannata heittää "hukkaan", jos kaikki haaveet eivät toteudukaan, mitä elämääsi olet suunnitellut. MUTTA. Kyllä minä ymmärrän kääntöpuolenkin asiasta, jos joku haluaa löytää juuri sellaisen ihmisen vierelle, jolla on yhteiset päämäärät, mitä haluaa elämältä.
Siinä ei tosiaankaan mitään pahaa ole, koska avioliitto ja lapset ovat kuitenkin iso asia.

Tällä hetkellä meillä (tai rakkaallani) on kuitenkin kaksi aivan mielettömän suloista kissaa ja ensi vuoden puolella otetaan todennäköisesti kolmas kun muutetaan yhteen.
Ne riittävät toistaiseksi ja niihin voi enimmän hoivaviettinsä "purkaa".
Eihän sitä tulevaisuudesta ikinä tiedä mitä se tuo tullessaan (*salaa toivoo lapsia ja avioliittoa*, hahah :D), mutta se on vain kylmä fakta elämässä, että ihan kaikkea ei voi saada mitä haluaa. Pitää olla tyytyväinen siihen mitä on nyt ja tässä.

Mitä te olette lukijat mieltä, voiko erilaiset tulevaisuuden suunnitelmat pilata muuten hyvän suhteen?
Onko oikein/väärin vaatia toiselta luopumaan jostakin haaveesta, jos itse ei ole haaveen suhteen samoilla linjoilla? (Mikäli siis se haave koskettaa molempia osapuolia).

- Rakastunut mies

12 kommenttia:

  1. Voiko lasten suhteen tehdä kompromissiä? Puolikasta lasta ei voi saada ja jos jätät elämän isoimman haaveen toteuttamatta toisen takia onko se oikein sinua itseäsi kohtaan. Minun avokki ei tiedä haluaako lapsia, minä olen taas halunnut lapsia aina ja lasten saanti ja äitiys ovat isoimpia haaveitani. Kirjoitin itsekkin tästä aiheesta blogissani. Vaikka lasten hankinta ei ole suunnitteilla lähi vuosina on kuitenkin inhottava elää epätietoisuudessa siitä haluaako toinen lapsia, entä jos sen vastauksen saa liian myöhään

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vastauksesta. Ymmärrän pointin ja olen toki itsekin aina silloin tällöin miettinyt asiaa juuri tuolta kannalta.

      Mutta, sitten olen miettinyt asiaa myös niin, että hyvät ihmiset ei kävele joka kadun kulmassa. Sellaiset, joiden kanssa on niin todella hyvä olla. Jonka kanssa lähes kaikki ajatukset natsaa yksi yhteen.

      Ja sitä ei välttämättä tiedä, olisiko seuraavakaan vastaantuleva ihminen välttämättä myöskään myönteinen lapsiasian suhteen? Tai sitten jos haluaa lapsia, niin suhteessa voi olla muita isoja puutteita.

      Mutta tosiaan, tämä on vain minun mielipiteeni.

      Poista
  2. Suosittelen kyllä vakaasti harkitsemaan suhdetta, jos lapsiasiasta ollaan täysin eri mieltä. Jos toinen on aina halunnut lapsia, ja toinen ei halua niitä missään nimessä, niin kompromissi on aika iso.

    Jäi epäselväksi onko kumppanisi kenties 'ehkä joskus' -linjalla. Ja jos on, riittääkö se sinulle?

    Toisaalta jos hän on 'ehdoton ei' -linjalla, oletko sinä valmis luopumaan lapsiunelmasta?

    Minun mielestäni tämä on niin iso asia, ettei siinä kannata tehdä kompromisseja. Tiedän, ettei unelmakumppaneita tule vastaan joka kadun kulmalla, mutta välillä onneksi kuitenkin. Ja tiedän, että vaikka lapsia päättäisikin hankkia, ei niitä silti välttämättä tule. Toiset parit tyytyvät siihen ja toiset eroavat ja tekevät sitten ehkä jopa eri tahoillaan lapsia.

    Mutta on hyvä, että asia on teillä jo nyt keskusteltu, ettei sinulle tule sitten yllätyksenä 5-10 vuoden päästä, jos kumppanisi sanoo, ettei halua lapsia ja piste.

    Mutta sinuna harkitsisin vielä, oletko oikeasti valmis lapsettomuuteen, mikäli se on kumppanisi tahto.

    Minä erosin kymmenen vuoden suhteesta kun oma biologinen kello alkoi tikittää, ja silloisen miehen kanssa oli sopimus ettei lapsia hankita. Hyvä mies oli, mutta hän on nyt onnellisesti suhteessa koiranomistajan kanssa, kun minä olin aina koiranhankkimista vastaan, ja minä olen onnellisesti suhteessa miehen kanssa, jolla on yhtä vahva 'ehkä' lastenhankinnan suhteen kuin minullakin.

    Tsemppiä pohdintoihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vastauksestasi!

      Ei hän ehdoton ei-linjalla ole, vaan juuri pikemminkin ehkä joskus-linjalla ja ainakin tässä vaiheessa elämää se riittää minulle.

      Muutenkin tämänhetkinen elämäntilanne ei ole niin ideaali, kun asutaan vielä erikseen, eikä ole töitäkään, niin tuollaisetkin asiat on hyvä olla kunnossa ennen kun lapsen hankintaa alkaa vakavemmin miettimään.

      Mutta päivä kerrallaan tässä nyt eteenpäin. Mikään kiire minulla ei elämässä ole ja tällä hetkellä on hyvä näin :)

      Poista
  3. Oon kyllä miettinyt tätä itekin tosi paljon. Tähän päivään mennessä ei oo vielä kertaakaan tuntunu siltä että ooi haluun lapsia. Ja mietin että entä jos ei koskaan tunnukaan siltä, mutta kumppani on toista mieltä. Toisaalta tässä nyt on vielä aikaa itellä sitä vauvakuumetta kasvatella ja voihan olla että joku päivä tunnen hyvinkin olevani valmis.

    Mutta kyllähän se vois aika isoja vaikeuksia suhteeseenkin tuoda jos molemmilla on ihan erilainen näkemys tulevaisuudesta. Siinä saattas jo joutuu miettimään, että onko järkee jatkaa yhdessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se on.

      Oikeestaan näin oon miettiny kumppanini kohdalla, että ei hän kuitenkaan tyrmää lapsi-asiaa täysin, mutta ei ole vielä lapsen hankinnan kannallakaan. Mutta aika voi muuttaa asioiden ajattelutapaa, eikä sitä nuorena ihmisenä kaikkea tarvitse vielä asioista tietääkään, mitä elämältä haluaa :)

      Poista
  4. Enpä tiedä...Mä tuskin vaatisin toista luopumaan jostakin mikä auttaa elämässä vähääkään eteenpäin. En ainakaan, jos suhde muuten toimii hyvin. Ja lapsista: mulla itellä on synnytyskammo ja lisäks munasarjakasvaimet on pakottaneet operointiin. Lasten saanti on siis aika heikoilla. Oon ajatellut lasten hankkimista joskus, mutta lähinnä kuultuani kaverieni lastensaannista ym. Tunnen pääasiassa itseni liian nuoreksi (23v) synnyttämään ja perustamaan perhettä vielä. Lisäksi omat mielenterveysongelmat (skitsofrenia) mietityttää/pelottaa periytymismielessä. Kuten sinä, haluan ensin suorittaa opiskelut loppuun ainakin nyt kun viime vuosien sairaalahelvettikin on rauhoittunut. Lisäksi mun haaveista ensisijaisena on nyt oman yrityksen perustaminen, hevosen hankinta ja rekikoira katraan kasvattaminen. Lapset tuo niin paljon vastuuta, että oon kattonut paremmaksi järjestää oman elämäni kuntoon ennen kuin alan miettimään jälkikasvua ja niiden elämää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ikävää kuulla operoinnista. Onneksi adoptio ja sijaisvanhemmuus on monesti mahdollista, jos lapsen saanti ei onnistu luonnollisin keinoin ja perheen haluaa jossakin vaiheessa perustaa.

      Mutta niin kuin myös kirjoitit, niin monet perusasiat on hyvä olla ensin elämässä kunnossa (sekä oma terveys) ja se on totta, että lapset tuo vastuuta tosi paljon. Perheen perustaminen on kuitenkin niin iso asia, että sitä pitää huolella pohtia, että onko varmasti vanhemmuuteen valmis.

      Poista
  5. Mä oon ajatellu niin, että on hyvä jo heti aluks kysyä näistä "suuremman linjan suunnitelmista". En lähtis suhteeseen, jossa toinen haluaa lapsia ja toinen ei. Mä en ymmärrä lapsista mitään enkä tällä hetkellä halua kuullakaan mistään lasten hankkimisesta, mutten silti alkais suhteeseen, jossa mies ei ehdottomasti halua lapsia. Oletan, että joskus se biologinen kello kuitenkin alkaa tikittää, enkä näin isoissa valinnoissa kyllä ole valmis neuvottelemaan. Ihmisillä voi tietysti mieli muuttua (etenkin ton avioliiton suhteen), mutta kyllä silti jotenkin samoilla linjoilla kannattaa olla.

    Ja onhan tää lapsiasia naisten kannalta vielä kriittisempi, kun miehellä se vaihe ei mee samalla tavalla biologian puolesta ohi niinkun naisilla. Siinä vielä toinen syy, miks en halua päätyä olemaan 30+ ja siinä vaiheessa alkaa neuvotella miehen kanssa, että joo vai ei. [Vaikka Elisabethilla tilanne olikin ratkennut mitä parhain päin :) ]

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä me aika alkuvaiheessa suhdetta juteltiin näistä asioista ja sillon kumppani oli "ei lähitulevaisuudessa, ehkä joskus"-linjalla. Toki siellä on se ehkä, mutta tosiaan tässä vaiheessa elämää se riittää minulle.

      Muutenkin on niin monta palikkaa elämässä mitä pitäisi saada tässä loksautettua jotenkin paikalleen ensin, että lapsi-asia ei todellakaan olisi ajankohtainen ainakaan tällä hetkellä.
      Että itsekin olen vähän sillä ehkä joskus-linjalla, vaikka olenkin aina haaveillut, että joku päivä olisi lapsia :)

      Poista
  6. Pakko kysyä, kuinka kauan olette nyt olleet yhdessä? Oma entinen äijäni tiputti tuon lapsiasiapommin vain muutaman kuukauden seurustelun jälkeen ja jatkoi mankumistaan hyvällä omallatunnolla vielä kauan senkin jälkeen kun oli itkupotkuraivonnut että lastenhankinta ei ole missään muodossa ajankohtaista nyt. Ja nytpä hän on vapaa mies että painakoon paksuksi kenet huvittaa, jos kerran on niin hirveä tarve vaihtaa paskavaippoja.
    Mutta niin, sinuna olisin ehkä hiukan varovaisempi tiedustellessasi lastenhankinnasta. Aika harva nainen haluaa miehen kanssa lapsia ilman avioliittoa. Nykyaikana eroaminen on tehty naurettavan helpoksi ja arvatkaa kenen kontolle lapset jäävät jos erotaan? Naiselle. Myöskään yksinhuoltajan ura ei taida kovin houkutella useampaa - ja nämä riskit ovat olemassa sitten kun lapsia tehdään. Jos mies nyt haluaa vielä naimisiinkin, kertoo se jo että mies on valmis sitoutumiseen.
    Voin hyvin kuvitella miltä muijastasi tuntuu, sillä olen ollut samaisessa tilanteessa. En itsekään tiedä milloin haluan lapsia, josko haluan niitä ollenkaan, mutta sen tiedän että kyseleminen asiasta seurustelun alkuvaiheessa on hyvä tapa painostaa toisesta paskat ulos. Mutta hyvä blogi noin muuten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaksi vuotta ollaan oltu kohta yhdessä.
      Ja en siis ole missään vaiheessa painostanut tai jankuttanut asiasta, että lapsia pitää saada. Pikemminkin oon halunnut asiasta keskustella yleisellä tasolla, että mitä hän on asiasta noin ylipäätään mieltä, että ajatteleeko hän ettei missään nimessä ikinä vai että joskus tulevaisuudessa ehkä.

      Missään nimessä en toista halua painostaa mihinkään :)

      Poista