sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Tulin minä kaapista ulos!


Seuraava ilmoitus saattaa aiheuttaa joissakin ihmisissä hämmentyneen tai huijatun olon.
Varsinkin jos on aiemmin blogipostauksiani täällä lukenut.
Toivon mukaan kukaan ei kuitenkaan tunne kyseisiä fiiliksiä, koska:

En ole missään vaiheessa kertonut seurustelevani naisen kanssa.
Ja mitä lapsiin ja avioliittoon tulee, niin vuonna 2017 kyseiset asiatkin ovat mahdollisempia.
Kiitos siitä kansalle ja päättäjille, että Suomikin on menossa tasavertaisempaan suuntaan :)
Jotkut ihmiset ovat tosin vastaan tasa-vertaista avioliittoa tai lapsen hankintaa,
mutta kyseisestä asiasta kirjoitan enemmän seuraavassa postauksessani,
sillä asiaa siitä nimittäin tulee ja paljon. :-D

Joku saattaa miettiä, että miten minä miehen kanssa suhteessa oleva mies sitten voin tietää naisista niin paljon tai kertoa näkemyksiäni heteropariskuntien suhteista yms?
No, minä kerron.

Suurin osa tai oikeastaan lähes kaikki ystävistäni on naisia. Olen naisten kanssa tekemisissä paljon, he kertovat minulle niin naisten asioita kuin asioita heidän suhteistaan, niin hyviä kuin huonoja. Lisäksi ihmisiähän me kaikki ollaan, joten samanlaisia ongelmia on niin hetero, kuin homosuhteissakin.

Niin ja minusta on usein tuntunut siltä, että vaikka minulla on miehen vartalo, niin minulla on enemmän naisen aivot. Ymmärrän naisia niin hyvin, ajattelen monista asioista samalla tavalla, enkä miellä itseäni sellaiseksi "tyypilliseksi" putkiaivoksi :D
Minussa itsessäni on myös jonkin verran naisellisia piirteitä.


Toivottavasti tästä postauksesta ei nyt kukaan pahoittanut mieltään,
tai niin kuin aiemmin kirjoitin: tunne itseään mitenkään huijatuksi.
Ja toivon mukaan myös jatkossakin täällä riittää lukijoita :)

Kiitos.


6 kommenttia:

  1. No eihän tästä mieltä pahoiteta. :D Hauskaa, että nyt vasta paljastit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva juttu :)
      No kaikista ihmisistä ei aina tiedä, että mihin kuka mitenkin suhtautuu, mutta toisaalta, eipä sitä kaikkia tarvitse miellyttääkkään :D

      Poista
  2. Lähinnä hämmennyin. Siis siitä miten tiukassa edelleen on omassakin mielessä ns. normit. Tai miten sitä nyt pitäiskään kutsua, mutta kyllähän sitä heti automaattisesti oletti että naisen kanssa olet vaikka et missään vaiheessa niin sanonu.
    Kyllä tässä maailmassa vielä on matkaa tasa-arvoisuuteen homojen ja heterojen välillä. Jospa se tuleville sukupolville ois entistäkin normaalimpaa, eikä lapsista ja avioliitosta puhuminen sais ketään automaattisesti olettamaan että on kyse heteroparista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ihan normaalia, että automaattisesti olettaa että kyseessä on heteropari, eikä siinä ole mitään pahaa :) suurin osa väestöstä on kuitenkin heteroseksuaaleja.

      Se on totta, että tässä maailmassa on pitkä matka vielä tasa-arvoon, mutta onneksi oikeaan suuntaan ollaan koko ajan menossa.
      Eikä siinäkään mitään pahaa ole, jos asiaa ei hyväksy koska en minäkään kaikkea elämässä ymmärrä tai hyväksy, mutta yritän silti elää asioiden kanssa, niin etten vahingoita omalla käytökselläni ketään :)

      Poista
    2. Mielestäni on hienoa, että uskallat olla rohkeasti oma itsesi ja juuri sitä mitä olet! :)

      Poista