perjantai 6. maaliskuuta 2015

Blogihaaste: #kehukumppania

Sain Kataja-Parisuhdekeskus ry:ltä sähköpostia, jossa minut haastettiin mukaan
#kehukumppania- kampanjaan, jossa kirjoitetaan kumppanista kehupostaus
omaan blogiin. Päätin tarttua haasteeseen - ja kirjoitan kumppanistani runon muodossa.



Ihastuin sinun silmiisi, ihastuin sinun hymyysi.
Hymysi saa minut hymyilemään.
Ihastuin sinuun, koska hyväksyt minut sellaisena olen.
Ihastuin sydämeesi, koska se on niin iso ja kultainen.
Kanssasi oloni on turvallinen, minulla ei ole mitään pelättävää.

Saat minut nauramaan,
kanssasi voi puhua ihan mistä vaan.
Olet luotettava ja rehellinen,
kiltti ja auttavainen.

Arvostat samanlaisia asioita, kuin minä.
Olet mukana toteuttamassa unelmiani ja kannustat vierellä.
Ja jos minulla on paha olla, otat minut kainaloosi
ja pyyhit murheet pois hartioiltani.

Parasta meidän suhteessa ovat arjen pienet asiat.
Yhdessä kokkaaminen, elokuvien katseleminen
musiikin kuunteleminen, uusien asioiden kokeileminen.

En tarvitse kuuta taivaalta, yllätyksiä tai hienoa lahjoja
Paras lahja on, kun olet siinä - vierellä
Elämän hyvinä ja huonoina hetkinä.

Muuta en tarvitse,
minun sydämeni kuuluu sinulle.



On valitettavan totta ja surullista, miten paljon ihmiset nykypäivänä vain valittavat kumppaneidensa vioista ja puutteista.
Kaikissa meissä niitä on, eikä kukaan ole täydellinen.
Ihmisten pitäisi muistaa enemmän kertoa rakkalleen asioita, joita hän toisessa ja parisuhteessaan rakastaa.
Sillä ikinä ei voi tietää, milloin voi koittaa se viimeinen päivä - kun on jo liian myöhäistä sanoa sanomatta jääneitä asioita.

Käy kurkkaamassa nämä sivut! 
Ota haaste vastaan ja jaa sitä eteenpäin.
Levitetään yhdessä rakkauden sanomaa:
hashtagilla: #kehukumppania

- Rakastunut mies


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti