tiistai 17. maaliskuuta 2015

Narsistin kanssa parisuhteessa


Moikka. Pahoittelut kun ei oo tullut vähään aikaan mitään postauksia tänne. On ollu tässä menoa ja meininkiä, niin ei oo ehtiny koneen äärelle pahemmin istahtamaan :D mutta täällä taasen.

On tullut aika paljoa kirjoiteltua tänne parisuhteista, sen ongelmista ym. aika yleisellä tasolla, joten ajattelin tässä postauksessa kirjoittaa hieman henkilökohtaisempaa materiaalia. Eli, parisuhteesta (onneksi entisestä) narsistisen ihmisen kanssa.
Parisuhde narsistin kanssa on omanlainen helvetti, jos niin voi sanoa. Sellainen myrkyllinen parisuhde melkein tuhosi minun elämäni. 

Narsisteilla on monenlaisia piirteitä, joten siksi sellainen ihminen onkin vaikea tunnistaa. Ja mitä rakkauteen tulee, rakkaus on tunnetusti sokea eikä niitä piirteitä välttämättä edes huomata toisessa ihmisessä tai voidaan kuvitella, että kyllä ne inhottavat puolet siitä ohi menee ja ihminen voi muuttua. Narsismi on kuitenkin sairaus, joka tarvitsee hoitoa.

Muutamia narsistille ominaisia piirteitä on:

- Liian suuret käsitykset itsestään
- Muiden hyväksikäyttö
- Empatian puute
- Ylimielisyys ja röyhkeys
- Uskoo olevansa ainutlaatuinen/vaatii korostunutta ihailua

Narsistinen ihminen ei myöskään osaa nähdä omaa narsistisuuttaan negatiivisena asiana, vaan hänen on helppo heittäytyä marttyyriksi tilanteessa kuin tilanteessa.

Nyt oma tarinani.
Tutustuin vuonna 2006 ollessani vasta 18-vuotias tähän exään. 
Kutsun häntä tässä tekstissä nyt exäksi, koska en halua paljastaa nimiä ihan yksityisyydensuojankin takia.
Asuin tuolloin sellaisessa melko pienessä kaupungissa ja olin juuri aloittanut opiskelut.

Suhteen alkuvaiheessa kaikki oli tietysti mahtavaa. Toisen kanssa synkkas asiat hyvin yhteen, oltiin koko ajan toistemme kanssa, tehtiin yhdessä kaikkia kivoja asioita ym. mitä nyt suhteeseen yleensä kuului.
Aika nopeasti sitten tilanne kuitenkin alkoi muuttua. Exä ei ollut silloin töissä tai koulussa, niin se yöt pitkät kuunteli mun asunnossa musiikkia ym. häiritsi muilla tavoilla, vaikka olin jo nukkumassa, koska mulla oli seuraavana päivänä koulua.
Exä alkoi arvostella mun koulussakäyntiä ja alaa jota opiskelin ja sanoi, etten tule ikinä pärjäämään sillä alalla, se ala oli mulle kuulemma väärä ja että mun ois ollut sama lopettaa koulu. Sen lisäksi exä alkoi olla myös mustasukkainen mun kavereista, kaikissa kavereissa oli hänen mielestään joku vika, eikä niitä sen takia olisi tarvinnut nähdä.

Kerrottuani exästä parille luokkakaverille ja muille kavereille, kaveritkin kehotti että mun pitäis jättää tää ihminen, että se ei tee hyvää mulle. Mä en kuitenkaan kuunnellut ketään tai sanoin, että "kyllä kaikki tästä vielä muuttuu parhain päin".

Sitten lopulta jätinkin kouluni kesken ja muutettiin yhdessä toiseen kaupunkiin kaksioon asumaan. Alussa kaikki näytti taas hyvältä. Meillä oli kivaa yhdessä. Yhdessäasuminen tuntui hyvältä ratkaisulta. Elämä kukoisti.

Sitä ei kuitenkaan taas kauaa jatkunut, kun eksäni alko taas olemaan mustasukkainen mun uusista kavereista. Sen lisäksi se alko arvostelemaan mua koko ajan. Mun ulkonäköä, painoa, vaatteita, mun käyttäytymistä, jopa mun vanhempia. Kaikessa oli hänen mielestä jotain vikaa ja kun otin asian puheeksi, hän sanoi että oli kaiken tarkoittanut vain vitsillä tai sitten hän heittäytyi marttyyriksi ja sanoi että, minä vain valitan hänelle aina samoista asioista. Jotenkin minusta tuntui välillä, että hän jopa usein nautti siitä että sai lytätä mua mahdollisimman alas.


Sitten vähitellen suhteen edetessä alkoi paljastua hänestä kaikkia yllättäviä asioita. Hän oli valehdellut itsestään vanhemmillensa vaikka mitä asioita. Hänen vanhemmat luuli että hänen lapsellaan on ammatti, töitä, eikä rahaongelmia ollut vaikka kaikki oli valhetta.
Luottotiedotkin häneltä oli mennyt, mistä hän ei viitsinyt edes mainita, ennen kuin alettiin etsiä sitä asuntoa meille. Silloinhan sekin vasta kävi ilmi. Minun oli siis vaikea luottaakaan enää häneen, koska mietin mitähän kaikkea hän oli minulle valehdellut.

Eikä hänen valehtelut ja sanallinen satuttaminen minua kohtaan ollut suinkaan ainoita ikäviä asioita. Hän veti riitoihimme mukaan minun kuolleita sukulaisia. Hän oli kohtaani väkivaltainen ja kerran ajoi puukollakin minua takaa yhteisessä asunnossamme.
Ja olihan sitä vielä paljon kaikkea muutakin paskaa, kuinka hän vaikkapa osti itselleen aina kaikkea kivaa ja jonninjoutavaakin ja minä jouduin aina huolehtimaan laskujen maksusta ja siitä että meillä oli ruokaa jääkaapissa. Mä en saanut itselleni ikinä ostaa mitään mukavaa.

Vuonna 2010 sitten viimein pääsin hänestä lopullisesti eroon. Eli oltiin melkein neljä vuotta yhdessä. En todellakaan tiedä miten jaksoin niin kauan häntä. Kai se oli vaan sitä rakkautta ja koitin uskoa että kaikki muuttuisi vielä paremmaksi. 
Silloinkin, kun olin häntä jättämässä, hän alkoi heti uhkailemaan itsensä tappamisella kiristääkseen minua, mutta elossa hän on tänäkin päivänä.

Meidän suhteen jälkeen mulla meni tosi kauan, ennen kuin pystyin mitään uutta suhdetta edes miettimään. Mulla oli kauan pelko, että kaikki ihmiset on samanlaisia ja uskoin jo että mussa oli pakko olla vikaa, koska exänihän pilasi itsetuntoni ihan täysin haukkumalla ihan koko ajan.

Onneksi olen nyt saanut kerättyä itsetuntoani aika hyvin takaisin ja tällä hetkellä elän hyvässä suhteessa, jossa minun ei tarvitse mitään noin hirveää kokea.

Ihmishirviöitä tosiaan on olemassa. 
Toivon, että jos joku on tällaisen tai vähääkin tämän tyyppisen ihmisen kanssa parisuhteessa tai ylipäätään tekemisissä, koska kyllähän narsisteja on ystävyyssuhteissakin, niin kannattaa kaksi kertaa miettiä kannattaako sellaista ihmistä pitää lähellään. Koska omasta kokemusta voin sanoa että se vie kaikki voimat ja pahimmillaan sellainen ihmissuhde voi olla vaarallinenkin.

Kenenkään ei tulisi kokea mitään tuollaista mitä itse olen kokenut. En tietenkään suhteen aikana itsekään ollut aina se viaton enkeli ja puhdas pulmunen, koska kaikkihan me ollaan ihmisiä ja tehdään virheitä, mutta se on ihan tervettä. Narsismi, ei ole.

Kiitos, jos jaksoit lukea tänne asti!

Ja kerro meille, jos olet kokenut tai nähnyt jotain vastaavaa?

- Rakastunut  mies


6 kommenttia:

  1. Tosi kiinnostavaa oli päästä lukemaan tällaista! Yhdeltä tutulta olen vastaavan tarinan kuullut, ja siinä oli aika paljon samoja piirteitä. Siinä oli myös samalla tavalla kyse ensimmäisestä vakavasta parisuhteesta, ja uskon, että sekin vaikuttaa siihen, että ollaan huonossa suhteessa niin kauan. Itse olen kutsunut sitä ensimmäisen parisuhteen syndroomaksi, että ensimmäisestä suhteesta lähteminen on niin vaikeaa, vaikka juttu olisi kuinka huono.

    En usko, että oma ensimmäinen poikaystäväni oli narsisti, mutta aika paskaa sekin oli. Ja samalla tavalla menin muuttamaan yhteen, vaikkei siinäkään mitään järkeä ollut. Eihän sellaiseen toista kertaa mukaan menisi, mutta kai se ensimmäinen huono suhde tarvitaan siihen, että osaa arvostaa parempaa ja arvioida paremmin sitä, mikä on suhteessa ok :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo ensimmäisen suhteen syndrooma on aika hyvä kuvaus kyllä sille, että miksi suhteessa vaan pysytellään.
      Helppoa se suhteesta lähteminen ei todellakaan ole, kun on omalla tavallaan kasvanut toiseen kiinni ja tottakai siinä toisessa on ne omat hyvätkin puolensa.

      Narsistikin kun on vielä sellainen ihminen, että se on ihan helkkarin hyvä manipuloimaan muita ja pitämään otteessaan, mutta onneksi sitä on kuitenkin tajunnut ajatella sen verran itseään että on älynnyt lähteä suhteesta pois.
      Enää en todellakaan samanlaiseen suhteeseen rupeaisi ja itsetunto on iän myötä kyllä kehittynyt, että osaa tosiaan arvostaa sitä parempaa, eikä tyydy enää mihin sattuu :)
      Elämä opettaa ja kasvattaa :)

      Poista
  2. Moikka :)
    Olipas mukava löytää tämmöinen blogi, minulla nimittäin oli se narsistinen ystävä josta juuri pääsin eroon mutta siltikin huono omatunto vaivaa siitä olinko hänelle julma kun karistin kannoiltani. 4v sitä kestin nyt on hyvä olla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi ja kiitos kommentistasi :)

      Ihan ymmärrettävää se on, että potee huonoa omaa tuntoa, neljä vuottakin on pitkä aika.
      Mutta muista, että kenenkään ei tarvitse kestää sellaista narsistista ihmistä, joka aiheuttaa vaan mielipahaa ja päänvaivaa.

      Sen verran on hyvä olla vähän itsekäskin, että miettii mikä on itselleen ja omalle elämälleen parasta ja niin kuin lopussa mainitsetkin, että nyt sinulla on hyvä olla :)

      Poista
  3. Narsistin uhria ymmärtää vain toinen narsistin uhri. Kun liikutaan narsismin keskipisteessä vastakkain on aina kaksi maailmaa.
    Narsistin luoma valhe, hänen käänteinen totuutensa, narsisti kääntää uhrinsa teot omiksensa, omansa uhrinsa kontolle.
    Toinen totuus on uhriksi joutuneen totuus,,valitettavasti ympäristö yleensä uskoo narssistia, sen jälkeen luvassa onkin kylymää kyytiä. Kyllä, olen käynyt viimeisen kahdeksan vuoden aikana elämäni tarjoamaat korkeakoulu-opinnot narsismista. Tervetuloa seuraamaan minunkin blogiani,,löytyy hakusanalla narsisti. "Uhrinosa, narsistin uhrin elämää"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on juuri niin totta, että narsisti kääntää kaiken uhria vastaan. Narsisti ei ole ikinä syypää mihinkään, vaan kaikki paha on uhrin aiheuttamaa - ja muu maailmakin yritetään saamaan uskomaan niin, että vika on uhrissa ei narsistissa. Se jos mikä on tosi ikävää :(

      Täytyy käydä kurkkaamassa blogiisi :)

      Poista